It was that time of the month. This girl who is nothing special, just a simple uni student with no time, some kind of social life and no intention to lose her health, decided to flip a finger to all that. Now, she had absolutely zero free time, no more social life and a pretty bad lifestyle. Why? Well, just like I said, it was that time of the month: NaNoWriMo time.
NaNoWriMo eli National Novel Writing Month tapahtuu joka marraskuu. Tavoitteena on kirjoittaa 50 000 sanaa kuukaudessa mihin tahansa omaan teokseensa, oli se sitten oma romaani, runoutta tai kenties fanfictionia. Teoksia saa olla myös monta, tavoitteena on vain saada 50K sanaa täyteen. Mahdottoman kuuloista? Sitä se on monille, kuten mulle, mutta tiedän tapauksia, jotka ovat saaneet kaksinkertaisen määrän valmiiksi alle kuukaudessa.
Itse on tullut osallistuttua tähän tapahtumaan nyt toisena vuonna peräkkäin ja on pakko sanoa, että tämän vuoden tulos on vain säälittävä. Viime vuonna pääsin edes puoleen väliin, mutta tänä vuonna mittariin taisi tulla vaivaiset 2 000 sanaa. Ihan tosi, kirjoitan ton verran päivässä, joskus jopa 8 000, mutta tänä vuonnapa kärsin pahasta writer's blockista.
On ehkä vähän myöhäistä pistää mainospuhe NaNosta, koska sehän loppui juuri pari päivää sitten, mutta totesin sen olevan loistava kalenteriluukun sisältö. Vaikka mulla onkin mennyt aika huonosti omat nanot niin voin silti suositella sitä kaikille kirjoittamisesta innostuneille. Se antaa hyvän syyn alkaa kirjoittaa ja pysyä aikataulussa, jos itsellä on vaikeuksia sitä pitää. Sen lisäksi nanon sivuilla on suomalaisten nanoilijoiden vertaisryhmä, josta voi saada apua, jossa voi vuodattaa omia kirjoituspaineitaan ja josta voi saada jopa liveseuraa erilaisissa kokoontumisissa. Jälleen kerran on pakko tunnustaa, etten itse ole käynyt missään tapahtumissa, mutta hei, mä en päättänyt olla tänävuonna tuo alkukirjoituksen tyttö. Päätin pitää sosiaalisen elämäni. Ja sen lisäksi inspis ei vaan tuntunut riittävän originaalin kirjoitukseen. Tai, no, päätin keskittyä suunnitteluun, koska kirjoittaminen ei edennyt vajaavaisen suunnittelun vuoksi.
Tässä biisi, joka on musta aika hemmetin ärsyttävä, mutta on silti olennainen osa nanoilua. You know, jos tykkää kuunnella teemabiisejä. Heh~
Joulukuu taas vierähti ohi nopeammin kuin olisin uskonut, eikä tämä kalenteri ollut tänäkään vuonna niin laadukas kuin olisin sen halunnut olevan. Ensi vuonna siis uusiksi! Ehkä olen siiheksi oppinut kikan jos parikin kirjoittamisesta.
Pidemmittä puheitta: toivottavasti saitte kivoja lahoja tai ainakin lämmintä joulumieltä sekä hyvää ruokaa. :3 Ja koska jokainen joulu tarvitsee nostalgiaa (ja huumoria), jaan kaikkien kanssa oman nostalgisen joulumuistoni lapsuudesta. Muistan, kun tätä kuunneltiin tosi vanhalta kasetilta (sillon cd-soittimet ei ollu kovin yleisiä) äidin, isän ja kahden isosiskon kanssa, ja sillon tää oli hauskin juttu ikinä. Nykyäänkin se aiheuttaa naurua, vaikkei ihan samalla mitalla kuin silloin alle kouluikäisenä. Ihana nostalgia tästä tulee, joten jos teilläkin on samoja joulumuistoja niin tervetuloa vain jakamaan toivottavasti ihanat muistot :)
Ps. Kannattaa kuunnella kuulokkeiden kanssa. Jotkut kohdat kuuluu tosi huonosti.
Sata täynnä! Sadas postaus! Blogi on nyt kolmisen vuotta vanha ja viimein sadas postaus. :D Melko hyvin joulukalenteripainotteiselta blogilta.
I'm very sorry jne, koska en eilen avannut kalenteriluukkua. Tänään on siis tuplapostaus, tuplasti enemmän kivaa, eikös? That's what I'm trying to tell ya all...
En tee kovin kummoista teemaa neljännentoista päivän postaukselle, vaikka kuinka olisi sadas postaus. Panostan tämän päivän oikeaan postaukseen enemmän. Mutta neljästoista ja sadas viesti on omistettu kokonaan joululle ja Hurtsille.
Hurts, bändi, kaksikko, jota ihailen ja joiden musiikkia rakastan. Laulajan ääni, sävel, sanoitukset, kaikki uppoavat muhun kuin häkä. Sanoituksissa on usein surullinen tarina, mutta jostain syystä suuria tunteita ja surua sisältävät tekstit ovat muuutenkin tehneet minuun suuremman vaikutuksen kuin onnelliset ja romanttiset. Tragedia. That's what I want. Tällä kertaa mennään kuitenkin jouluisiin tunnelmiin Hurtsin parissa.
Tänään kävin katsomassa erään spesiaalin ihmisen kanssa elokuvan, siksi luukkukin kertoo kyseisestä elokuvasta. Kyseessä on siis myös Inceptionin ohjanneen Christopher Nolanin elokuva, Interstellar.
Kokemuksena voin sanoa, että elokuva oli vaikuttava tehosteiden ja musiikkien kohdalla. Myös juoni oli mielenkiintoinen, joskin tieteelliset sepustukset menivät välillä tällaiselta maallikolta vähän ohi. No, niin käy usein scifissä. Elokuva sai mut kuitenkin myös itkemään (se johtuu musiikeista! Musa menee suoraan mun sydämeen.. tai, no, oikeesti johonkin tunteitasäätelevään juttuun aivoissa, mut sehän on vähemmän romattisen kuulosta) ja nauramaan. Voisinko siis suositella leffaa muille? Kyllä. Hieno se oli. Avaruus itsessään on niin käsittämätön ajatus, jotenkin on vaikea tajuta, että olemme oikeasti osa jotakin paljon suurempaa. Olemme jonkun lähestulkoon täysin tuntemattoman armoilla. Siksi en mieti sitä usein, mutta tällaisten leffojen jälkeen tuntee vain itsensä jotenkin niin äärettömän pieneksi ja mitättömäksi. Mikä tarkoitus ihmisellä on tässä elämässä? Synnyttiinkö me maapallolle vain chillailemaan ilman sen suurempaa tarkoitusta? Siis oikeasti, mitä hittoa ihmisellä on loppujen lopuksi valtaa äärettömässä maailmankaikkeudessa, etenkin kun jo luonnonvoimat vievät hetkessä miljoonia ihmishenkiä ja tuhoavat muutamassa minuutissa sen, mitä ihmiset rakensivat vuosia. Ihminen syntyy hetkessä, kuolee hetkessä ja unohtuu sitäkin nopeammin.
Miksi ihmeessä ihminen on luotu näinkin viisaaksi, ajattelevaksi ja tuntevaksi olennoksi, jos yksilön elämällä ei ole mitään muuta merkitystä kuin elää elämä läpi ja se siitä?
Meni syvälliseksi, mutta näitä ajatuksia elokuva herätti. Jotenkin hyvin ahdistavia ajatuksia, siksi en mieti niitä kovin usein. Oon joskus tosi utelias ihminen ja haluaisin näihinkin vastaukset, mutta tiedän, etten koskaan niitä tule saamaan. Pitäisi vaan jatkaa elämää ja sitten lopulta jonain päivänä kuolla ja kadota ihmisten muistoista. Ne ihmiset, jotka elävät kanssani nyt, muistavat minut, mutta entä sitten, kun hekin kuolevat? Eihän musta jää mitään muistoa ihmishistoriaan. Mä vain elin, tein jotain, kuolin, that's it. Tykkään ajatella, että ihminen syntyisi uudelleen. Tietoisuus pysyisi samana, mutta ruumis olisi eri. En tarkoita nyt mitään siirtyviä sieluja vaan tieteellisessä mielessä tietoisuutta. Eikö olisikin vähän outoa, jos jokaiselle ihmiselle syntyisi yksi oma tietoisuus? Miksei sama tietoisuus voisi muotoutua uudestaan. Toisin sanoen "minä" näkisin jälleen kaiken omin silmin, samoin silmin, mutta eri ruumiista. En muistaisi mitään edellisestä elämästäni, mutta olisin jälleen elossa, unelmoisin, opiskelisin, rakastuisin jne. Kaikki tapahtuisi tälle minulle, joka olen nyt, mutta eri ajassa, eri ympäristössä, eri ruumiissa, mutta tietoisuus olisi sama. Mä näkisin taas, kuolema ei tarkoittaisikaan sitä, että kaikki menee pimeäksi ja se siitä.
Miten päädyin taas näin syvälliseen, etenkin kun kukaan ei välttämättä edes tajua mitään tuosta selityksestä. Sitä on vaikeaa selittää sanoin, mutta päässäni kyllä ymmärrän sen ja se tuntuu loogiselta. Ehkä kaukaa haetulta joistakin, mutta mahdottomalta? Onko loppujen lopuksi mikään mahdotonta?
Mutta takaisin pääaiheeseen eli Interstellariin. Tässä elokuvan trailer. Itse elokuvan katsominen omalla vastuulla, koska se näemmä aiheuttaa melkoisen syvällistä mielentilaa. (Näin btw, joskus haluaisin olla tosi fiksu tiedemies, jotta voisin ottaa selvää asioista, tutkia tätä teoriaa, mutta ei mun aivot riitä. Hyvä kun ne riittää tähän kirjallisuustieteeseen. Mä olen vain utelias, mutta äo ei riitä.)
Tämän päivän aiheena on pelit! Etenkin PC pelit. Taisin vahingossa koukuttua eri tietokonepeleihin nyt, kun pleikkariakaan ei ole lähellä (huoh, kaipaan sitä, että sai vain heittää aivot narikkaan, istua telkkarin ääreen moneksi tunniksi putkeen ja vain hakata ohjainta). Viime yönä pelasin "vahingossa" Harry Potter ja Azkabanin vankia viiteen saakka aamulla (hups), ja nytkin sormet syyhyäisi pelin ääreen, mutta ei! Täytyy tehdä se tutkielma, jonka DL on huomenna. Kyllä, minä vain vähän huilaan kirjoittaessani joulukalenteria. Nothing more. Vain pieni tauko (köhköh).
Tämän päivän luukku ei kuitenkaan ole taas Harry Potterista. I already had my Potter time. Tämän päivän luukku on sen sijaan pelistä, jota mulla ei ole, mutta joka pelottaa jo valmiiksi, eli Amnesiasta. Nauran niin paljon videoita, joita Amnesian pelaajat ovat ladanneet youtubeen xD Siksipä tulee heti toinen huumoriluukku lähes tulkoon perään. Tietysti, jos olet heikkohermoinen, ei kannata katsoa edes tätä huumoripainotteista videota. Kyllä tässäkin karvat nousee pystyyn. Ainakin mulla.
Tässä olikin taas tämän vuoden joulukalenteri. :) Uuden vuoden lupauksena voin todeta kirjoittavani useammin blogia ensi vuonna, koska tiedossa olisi Aladdin-cossin suunnittelua ja kenties jotain elämänmuutokseen liittyvää. :D Katsoo nyt eksynkö ulkomaille, jäänkö pikku kotikylääni vaiko saanko kenties sittenkin sen jatko-opiskelupaikan.
Kirjoitin eilen joululahjana (vaikkei sitä kovin lahjaksi voikaan sanoa) ficin! Kyllä, kirjoitin pitkästä aikaa ficin ja sekin on englanniksi. Kyseessä on KHR-ficci ja parituksena on 1827 eli Hibari/Tsuna. Toisin sanoen yaoita ja yritin vähän lemoniakin väsätä, melko epäonnistuneesti... Mutta koska kyseessä on forever otp, niin kaiken se kestää. Tässä linkki~ Kärsikää!
Ja KHR -teeman vuoksi kalenterin viimeinen videokin on Reborn-aiheinen. Tässä olkaa hyvä, jotakin hyvin randomia ja naurettavaa näin jouluyön kunniaksi.
Tämäkin joulukalenteri näyttää jälleen olevan lähellä loppuaan. Nyt voisi siis pahoitella kaikista myöhästyneistä luukuista ja loukkaavista kommenteista, joita olen mitä luultavamminin tehnyt tajuamattani :( Olen pahoillani... Yritän parhaani ensi vuonna, jolloin koko elämäntilanteeni on muuttunut. Ainakin osittain. Mulla saattaa olla uusi opiskelupaikka, ja saatan olla matkalla kohti tulevaa ammattiani. Saatan asua omillani toisessa kaupungissa. Saatan asua omassa kotikylässäni. Mutta saatan myös olla vain töissä ja miettiä, mitä sitä elämällä oikein tekisi. Jaa... Mitähän sitä tekisi?
Addiktoiduin täysin Gacktiin eilen. En voi kuin kuunnella biisejä kerta toisensa jälkeen ja tajuta aina vain, kuinka loistavia ne ovat. Eli tämän päivän luukussa on Gaktin biisi :3 Enjoy because you should~
Puolet joulukalenterista jäljellä, puolet jo tehty.
Siksi tänään pitää katsoa jotain tunteellista.
Tässä, olkaa hyvät, kaunis ja surullinen tarina, joka on valitettavasti liian totta monille lapsille ja nuorille.
¨
Olen huomannut, että avioerot ovat lisääntyneet ihan älyttömästi viime vuosien aikana. Ennen mentiin naimisiin rakkaudesta ja uskollisuudesta, nykyään ei mietitä, mitä rakkaus, uskollisuus ja naimisiinmeno todella merkitsevät. Siksi varmaan eroja tuleekin niin paljon. Naimisiin menoon voi olla syynä odottamaton raskaus tai vain hetken huuma ja se juhlantuntu, joka häistä tulee. Monet sanovat haluavansa olla prinsessa edes sen yhden päivän, mutta siinä se onkin. Käy niin kuin Johanna Tukiaiselle, joka erosi seuraavana päivänä häistään ja taisi mennä häämatkallekin yksin. Meitä on moneen junaan...
Valitettavan usein eroavalla avioparilla on lapsia, joihin ero ja rikkoutunut ilmapiiri vaikuttaa. Vanhemmat eivät näytä ymmärtävän sitä sitten millään. Toki on totta, että jatkuva riiteli ja huono avioliitto sekin vaikuttaa perhe-elämän laatuun, mutta tästä nousee kysymys: miksi edes menitte naimisiin? Lapsi siinä kärsii eniten. Ymmärrän hyvin jotkut eron syyt. Esimerkiksi väkivaltainen aviopuoliso, oli se sitten mies tai nainen. Syynä voi olla myös alistaminen tai narsismi näin yleensä. On varmasti muitakin syitä, mutta nämä tulivat ensimmäiseksi mieleen. Alistaminen siksi, että tunnen erään, jonka aviomies on hyvinkin alistava ja vähättelevä. Tutullani ei ole minkäänlaista sanavaltaa tai vapautta valittaa tai ilmaista mielipiteitään. Toki hän tätä tekee, mutta mies on aina latistamassa hänen mielipiteensä ja tahtonsa sanomalla viimeisen sanan asiaan. Ja vaimo on alistuvaa sorttia... Ei sano vastaan vaan tekee. Itse tiedän, että olisin varmasti raivostunut ja sanonut takaisin samalla mitalla miehelle, koska erään vierailuni aikana teki niin hemmetisti mieli sanoa joku puolustuksen sana tuttuni puolesta. Mutta tiedän, ettei mulla ole varaa eikä oikeutta puuttua. Tuttuni on sellanen tyyppi, joka vain suuttuu, jos asiasta mainitsee jotain. Ehkä siksi mulle ja tälle miehelle olisi varmasti tullut jo alusta asti ero, jos olisimme naimisissa, sillä en vaan siedä sellaisia tyyppejä. Vaikka olenkin joskus liian kiltti ja yritän miellyttää muita niin olen myös vähän liian ylpeä antaakseni muiden päättää asioistani ja vähätellä sanaani.
Mutta kuten sanoin. Lapset ovat ne, jotka kärsivät tällaisesta tulehtuneesta ilmapiiristä eniten. Siksi usein mietin, että haluaisin psykologiksi, jotta voisin auttaa tällaisia lapsia ja nuoria kuuntelemalla heitä. Oli ongelma sitten hajoava perhe tai jotain aivan muuta. Joskus vähän huvittaa nämä ajatukset, koska en tykkää lapsista juuri ollenkaan :'D Siedän niitä juuri ja juuri, koska on pakko ja no, pakko sanoa, että siskon lapset on aika sulosia loppujen lopuksi. Mutta itselläni en jaksaisi muksuja. Siksi mietinkin, että miksi hitossa haluaisin terapeutiksi lapsille ja nuorille! Ihan älytöntä, mutta psykologia on näin yleensä kiinnostanut paljon, ja ajatus siitä, että voisi tehdä jonkun elämän paremmaksi, kuulostaa upealta.
Joka tapauksessa! Viesti, jonka haluan tässä luukussa välittää on se, että hyvät ihmiset ajatelkaa ennen kuin teette vakavia päätöksiä. Se voi johtaa vakavempiin seurauksiin kuin uskottekaan. Sekä henkisiä että fyysisiä.
Kaunis biisi vähän kurjemmalle päivälle. Tämän luukun sisällöksi päätin laittaa j-rockia eli biisi on Miyavin Itoshii Hito. Tämän päivän luukkuidea lähti liikkeelle siitä, että päätin selata sattumanvaraisesti jonkin biisin vanhoista suosikeista ja sieltähän tämä biisi putkahtikin esiin. En ole kuunnellut tätä pitkään aikaan, mutta nyt kun kuulin sen taas, muistin kuinka loistava se oli. Loistava piristys tähän päivään, josta olen jo puolet kärsinyt mikreenin vallassa.
Olen aina ihaillut ja ihailen edelleen Miyavin tatuointeja videossa olevassa kuvassa. Haluaisin itsekin samanlaiset tai edes jonkun osan niistä. Ehkä hankin joku kaunis päivä itselleni tatuoinnin... jos uskallan.
Kolmas teksti yhden illan sisällä. Jaa miten niin väsyttää tällainen kirjoittaminen ja ideoiminen?
Väkisin tässä alkaa jo ideatkin huveta, kun on jo kahden luukun aiheet tekaissut päästään. Mutta olisi silti kiva saada kalenteri aikatauluilleen. Hitto tätä kiireistä elämää, hitto älypuhelinta ja hitto Evenfall -ficciä, joka vie yöunet, katkoo kaikki sosiaaliset suhteet sekä aiheuttaa hermoromahdusta.
Ja takaisin asiaan.
Tänään käytiin koulun kanssa Studia-messuilla ja suoraan sanottuna, olen hiton hämmentynyt xD Koko Messukeskus tulvi eri jatko-opiskelupaikkojen esittelijöitä ja joka suunnalta lenteli lehtisiä ja arvontakuponkeja. Ei tässä tiedä enää, mitä sanoisi. Aluksi mulla oli jonkinlainen ajatus siitä, mitä haluaisin tehdä lukion jälkeen, mutta nyt... not! Ensimmäinen ajatus oli Englannin opiskelu yliopistossa, ja toive, että valmistuisin joskus vielä kääntäjäksi. Mutta sitten ajattelin, että pakkomielteeni Aasian kulttuureja ja kieliä kohtaan voisi toimia hyvänä uran alkuna, joten suunnittelin hakevani keväällä Helsingin Yliopiston Maailman kulttuurien keskuksen Itä-Aasian laitokseen. Mutta tänään jotenkin tajusin, että olen ehkä yksi maailman laiskin ihminen, joten onko musta mihinkään yhtä haastavaan kuin yliopisto-opiskelu? Ja vaikka olisi niin olisiko ne Aasian kielet ja kulttuurit sittenkään SE juttu. Jotenkin Englanti ja sen kulttuuri kiehtovat yhtälailla ja sitä on sentään jatkunut läpi koko yläasteen. Toisaalta Japani-fanitus on jatkunut lähes yhtä pitkään ellei jopa pidempäänkin. Mutta Aasian opiskelujen aloittaminen olisi jotenkin... en edes löydä sanoja.
Ja päätös täytyisi tehdä pian?
Oikeasti vai?
Tässä täytyisi tehdä aikuismaisen harkittu päätös, kun opiskelumotivaatio on tasoa Chonny?
Ja jos mietit, millainen taso Chonny on, niin tässä näet:
Eli hyvin menee mun elämä, mutta menköön. Puren hammasta yhteen, vedän läpi viimeisen jakson ja koeviikon, opiskelen ahkerasti kirjoituksiin ja PÄÄSEN EDES JOHONKIN OPISKELUPAIKKAAN! Se olkoon aikainen uuden vuoden lupaus. Ja jos en pääse mihinkään opiskelupaikkaan niin en saa silti jäädä lojumaan kotisohvan nurkkaan rypemään itsesäälissäni, mässäämään suklaata siihen pisteeseen asti, etten enää voi koskaan cossata Aladdinia ja itkemään itseni hermoromahduksen partaalle katselemalla draamaa/lukemalla ficcejä.
Tämä oli melko henkilökohtainen joulukalenteriluukku, mutta eipä se kai haittaa :) Ainakin siinä oli kerrankin tunnetta mukana unohtamatta videota!
Jösses, että olen taas onnistunut... puoli vuotta siitä, kun viimeksi päivitin blogia! Hmm hmm, surkea bloggaaja meillä täällä.
Tämän päivän otsikolla on ihan merkitystäkin. Ja kyllä, tällä postauksella on aihe. Tällä kertää se on nostalgia. Tuli hirveän nostalginen olo, kun kävin läpi vanhoja bloggauksia viime joululta ja katselin vanhoja suosikkeja youtubesta. Kaikki on muuttunut sitten ihan hirveästi! En ole enää se sama tyyppi, joka olin silloin. Millainen edes olin silloin? Hullu, hukassa itseni kanssa, anime lover 4ever, cossaaja... mitä siis olen nyt? Hullu, hukassa itseni kanssa, k-pop lover 4ever... Ei siis kovin paremmaksi ole tilanne muuttunut xD
Mutta jotenkin surullista ajatella, kuinka ihmiset muuttuu näin lyhyessä ajassa. Kaikki, mikä silloin kiinnosti, tuntuu nyt niin kaukaiselta ja oudolta. Ihan niin kuin se vaihe elämästä olisi ollut pelkkää unta. Tänään tosiaan tuli tosi nostalginen olo, kuten jo mainitsinkin, joka tarkoittaa sitä, että kyllä se kaikki tapahtui kerran. Välillä tulee hirveän haikea olo ja kaipaan sitä entistä minääni, joka silloin olin. Tarkoitan sitä minää, joka katseli päivät pitkät animea ja luki läpi kaikki kliseisimmätkin yaoi-mangat. Ai niin, ja joka odotti innoissaan päästäkseen cossaamaan ja joka jopa näki vaivaa asujen eteen. Heti, kun löytyi uusia asioita, joista tuli tärkeämpiä, unohtui vanhat ilon aiheet. Viimeinen kerta, kun cossasin, oli Desucon Frostbitessa. Suunnittelin asun, jota en saanutkaan koskaan valmiiksi. Odotin hauskaa viikonloppua, mutta kaikki hohto olikin kadonnut. Ei se ollut enää samanlaista. Kaverikin oli jo löytänyt uudet fandomit, jotka eivät liittyneet animeen, joten ei ollut edes mitään yhteistä puhuttavaa tai tekemistä niin kuin oli ollut Traconissa. (Hurjia paljastuksia, katsotaan millaiset tunnevyöryt saan niskaani, jos kyseinen henkilö sattuisi jostain kumman syystä lukemaan taas tätä blogia.) Mutta totuus on totuus, ihmiset kasvaa erilleen ja muuttuvat.
Keventääkseni vähän tätä pitkää selostusta, pistän kuvan entisestä obsessiostani:
Siinähän se pikku-Ed makoilee... unohdettuna
Ja sitten nopea tiivistelmä nykyisestä pakkomielteestä:
SHINee <3
K-POP!!! Siinähän se yksinkertaisuudessaan. Ja etenkin yllä oleva bändi, SHINee. Löysin bändin kaverieni kautta viime tammikuussa. Olinhan jo tietänyt heistä ja yleisesti k-popista pitkään, mutta totaalinen läpimurto tapahtui vasta, kun he saivat minut katsomaan SHINeen Hello Babyn. Huomasin, kuinka hauska ja keveä k-popin maaima pystyikään olemaan. Sain nauraa ilmat pihalle keuhkoistani katsoessani kaikki mahdolliset televisio-ohjelmat ja haastattelut. Sain itkeä silmät päästäni kuunnellessani musiikkia ja lukiessani käännöksiä sanoituksille. Sain kokea niin paljon erilaisia tunnepurkauksia rakastuessani laulajiin ja julkkiksiin, katsoessani draamoja, etsiessäni uusia bändejä, blogatessani tumblrissa eri fandomien kuvia. Minusta tuli Shawol, MVP, Exotic ja BaNa kerta heitolla. Vain yksi ohjelma ja bändi muutti koko elämän näin täysin! Ihan uskomaton ajatus, mutta totta. Ei siitä sitten ollut enää paluuta entiseen. Manga alkoi myös pikkuhiljaa unohtua, kuten myös kerran niin tärkeä editointi ja nyt en tee niistä enää mitään. Eilen luin pitkästä aikaa yhden lempimangani uudestaan ja pidin siitä edelleen. Mutta se on silti kaikki menneisyydessä. Nyt olen niin täysin k-popin julmassa ja kauniissa maailmassa, etten mahda asialle enää mitään.
Sain muuten k-popin kautta uusia mahtavia ystäviäkin! Sellaisia, joita mulla ei ole koskaan ennen ollut. Nimittäin oikeita IRL -kavereita, joilla on samat mielenkiinnonkohteet. Siis mitä ihmettä? Onko sellainen mahdollista? Mutta kyllä vaan on. Joku tykkää k-popista, kuten minä, joten ihkutan sitä kuin mikäkin teinityttö kaiket päivät koulussa ja vapaa-ajalla. Ihan uusi kokemus, mutta rakastan sitä. Löysin myös uusia puolia itsestäni, mutta myös huonojakin, joita yritän nyt korjata takaisin entiselleen, koska en pidä niistä.
K-pop teki myös yhden toisen asian mahdolliseksi: unelmoinnin. Aloin unelmoida tosissaan Koreaan muutosta, ja näyttää siltä, että ensi kesänä saattaisi olla muutto edessä. :) Au pairiksi olisi tarkoitus hakea. Enkä ole toteuttamassa tätä unelmaa yksin, vaan kaverini, josta on tullut tässä lyhyessä ajassa varmasti paras kaverini, suunnittelee aivan samaa. Joten ei tarvitsisi olla aivan yksin vieraassa maassa. Opettelen jo täysillä kieltäkin.
Mutta vielä sitä ennen on edessä kirjoitukset... Niin, syksyllä se alkaa. Nyt on jo luettu vaikka kuinka ja paljon englantia ja sitten pitäisikin pian siirtyä matikkaan. Mutta kaikki aikanaan. Tätytyy muistaa myös pitää hieman lomaa :D Jotenkin olen hirveän innoissani koko Korea aiheesta! Kunpa vain kaikki toimisi niin kuin on suunniteltu eikä kaikki menisi loppujen lopuksi pieleen...
Vaikka kaikki tuntuu niin selvältä, niin ei se silti sitä ole. Jotenkin kaikki silti ahdistaa vaikka elämästä tulikin miellyttävämpää. En tiedä... kun kaikki vaan pikku hiljaa on lähtenyt menneisyydessä luotani niin herää kysymys, onko mun elämässä oikeestaan mitään pysyvää. Jospa nämäkin kaverit, jotka sain, vain katoavat? Entä, jos unohdan Korean ihan kuin unohdin Japanin? Näin epävakaa ihminen kun olen... Mutta pitäisi vaan antaa virran viedä ja nauttia joka hetkestä :) Olen sen verran peruuttamattomasti rakastunut SHINeen Onewiin (joka on kerrankin oikea henkilö, eikä mangan fiktiivinen hahmo!), että on outoa kuvitella, että vain unohtaisin kaiken. En ole puoleen vuoteen mistään muusta puhunutkaan kuin Lee Jinkinstä! Tosin, puhuin mangasta/animesta monta vuotta ja silti vaihdoin sen näin helposti Koreaan... Mutta ehkä se auttaisi asiaa, että kyseessä on oikeat ihmiset ja oikea elämä? Kerrankin jotain, joka on olemassa ja joka ei jää vain haaveiluasteelle.
Jotenkin tämä video vain lämmitti sydäntä ja paljon. Siinä käsketään uskoa unelmiinsa. Haluan tosiaan uskoa niihin, mutta kaikki on silti niin epävarmaa. Koreaan muutto olisi nimittäin ihan älyttömän suuri muutos, joka vaikuttaisi monen ihmisen elämään, eikä vain mun omaani! Koska perhe jäisi maapallon toiselle puolelle ja siellä toisella puolella odottaa minua aivan uusi ja vieras kulttuuri, erilaiset ihmiset, erilaiset ihanteet, vieras kieli, josta osaan vain muutaman yksinkertaisen ilmauksen... Mihin sitä ihminen ryhtyykään yrittäessään olla onnellinen, kun voisi sitä olla lähempänäkin. Ehkä sitä vain vaatii jotain muutosta, kun on asunut koko elämänsä pikkukaupungissa. Haluaa nähdä maailmaa ja tuntea kuuluvansa johonkin. Sellaiset tunteet on hienoja, mutta onko ne pysyviä. Ei kuitenkaan kannata siltikään jäädä kotiin murehtimaan asiaa vaan kannattaa lähteä vielä, kun on nuori ja vapaa. Vanhana sitten onkin jo myöhäistä toteuttaa itseään.
Laiska, laiskempi, laiskin... eilen kyllä muistin joulukalenterin, mutta suoraan sanottuna kaikki tuntui ylitsepääsemättömän vaivalloiselta tehdä. Joten tänään on jälleen two-in-one -päivä.
Tämän päivän video johtuu monesta seikasta. Ensinnäkin olin tänään koulun joulujuhlassa, jossa toista vuotta opiskelevat (joihin minäkin lukeudun) esittivät joulunäytelmän. :3 Itselläni oli kyseisessä näytelmässä melko iso rooli, ja kaikesta esiinytmiskammostani huolimatta selvisin siitä kunnialla läpi ja jopa nautin tilanteesta. Sitä en olisi heti uskonut. Mutta siitä mieleeni tuli kaikki maailman CMV:t jne. youtubessa ja ajattelin jakaa yhden intohimoni kohteen teidän kanssanne. Kovasti siis tuli näytelmästä mieleen cossaus ja esitykset. Tässä vähän FMA-cosseja. :3 Pidän erityisesti kohdan 0:46 kuvasta, jossa Ed seisoo kuin kohdaten maailman. Tykkään kuvan ilmapiiristä (ja takkikin on hieno!)
Katsotaan jos vaikka löytäisin huomiseksi vähän jouluisempaa jaettavaa, sillä alkoihan sentään loma! 8D Happy holidays everyone~
Eilisen raskaamman teeman vastapainoksi tänään kuunnellaan suomalaista tuotantoa. En kerrokkaan tätä ennen mitään, joten seuraavaksi video, olkaa hyvät~
Tämä sopii täydellisesti väsyneelle ja hyperaktiiviselle ihmiselle. Toisin sanoen minulle. Neljän viiden tunnin unilla ollaan menty nyt muutama päivä. 8> Pitäisi kai tehdä jotain unettomuudelle... toisaalta olen ollut koneellakin aika myöhään.
Mutta nyt videosta! Jollain on taas välähtänyt tämän kanssa. XD Päässä ei pyöri kuin omenat ja vanhat tädit... varoitan sivuvaikutuksista. Have fun~ (Tuomittu olkoon se päivä, kun tämä video linkattiin mulle XD)
Tänään kuunnellaan musiikkia, hyvät ihmiset. Raskaampi teemakin on tiedossa verrattuna aikaisempiin luukkuihin, mutta on vain hyvä välillä vähän pysähtyä miettimään maailman menoa. (Josta tulikin mieleen, että juttelin tänään huvikseni äidin kanssa siitä, kuinka moni lapsi itkisi jouluaattona saadessaan vain yhden hyvin yksinkertaisen lahjan. Ennen vanhaan yhtä nukkea tai puuhevosta arvostettiin vaikka kuinka ja paljon ja kaikki tyytyivät siihen. Mutta nykyajan lapset ja aikuiset ovat niin oilalle hemmoteltuja, ettei mikään enää riitä. Siispä on syytä miettiä, onko asiat nykyään yhtään paremmin kuin silloin.)
Eilen aloin lukemaan melko hyvää mangaa (huolimatta, että se sattui olemaan jostain 80-luvulta ja piirustustyyli on sen näköistä... toisin sanoen en pidä). Juoni kuitenkin on hyvä. Jeremy on teini-ikäinen poika, ja hänen äitinsä menee uusiin naimisiin rikkaan Grekin kanssa. Uusi isäpuoli paljastuu kuitenkin väkivaltaiseksi hulluksi ja alkaa käyttää seksuaalisesti hyväksi Jeremyä uhaten jättää tämän äidin. Poika ei voi antaa tämän tapahtua, koska heikko äiti (ja minusta ärsyttävä) on jo yrittänyt tehdä kahdesti itsemurhan miesongelmien takia, joten hän myöntyy miehen painostukseen. Tarina saattaa kuulostaa aika kliseiseltä, mutta se on silti raskasta luettavaa. Ja täytyy ottaa huomioon, että se on piirretty jo aikoja sitten ja on yaoi-genren ensimmäisimpiä edustajia.
Nyt kaikki miettii, että mitä ihmettä tämä blogisti oikein lukee, mutta Moony-sama ei ole koskaan ollut ennakkoluuloinen (poikkeuksen tekevät isot, karvaiset miehet x'D) Unohtakaa tämän päivän luukku, mutta jos kiinnostaa, vilkaiskaa mangaa (kuvatekstissä nimi!) ja ehdottomasti kuunnelkaa biisi. Ehkäpä tämän päivän luukun tarkoitus olikin saada teidät ajattelemaan syvällisemmin. Ihminen tarvitsee sitä... monestakin syystä.
Jotenkin tosi surullinen olo... koska kaikki hienot fanartit on poissa. >: Sekä musiikit. Noh, ilman niitä selviän nyt jotenkin, koska onneksi on youtube. Mutta ne kuvat... kuvat! Kaikki 1827 -fanartit. D: Mutta tein valintani päättäessäni tyhjentää koko kiintolevyn. Ja onneksi sony vegas on ihana ja tunnisti aiemmin tekemäni työn, joten ei tarvitse aloittaa alusta~ :3 Thank god! And it looks like my google chrome is set in English. x'D (okay, random!)
Joten tämän päivän joulukalenteriluukusta kurkistaakin Vegas stuffia! Ihan vain juhlistaakseni sitä, että rakas editorini on niin fiksu ja säästi minut monen tunnin editointivaivalta. <3 Kaikkia tämä luukku ei välttämättä kiinnosta, tai sitten olette jo tietoisia siitä, mutta... tänään etsiskelin taas hienoja taustoja ja kimalluksia. Tässä teille muutama ilmaiseksi ladattava. Have fun! And at least there's a good song... kinda!
And just because there's not much pictures on my lap-top... to tell the truth, only one fanart pic (Elricest XD) and many my own pictures. So what to share with you today... (lol, English again?)
AoKiseä luvassa, minna-san!
Elikkä katsokaa ja ihailkaa ihka ensimmäistä Vegas-projektia! 8D Toivottavasti saan sen tällä viikolla valmiiksi... kyseessähän ei ole pahasti myöhässä oleva synttärivideo ei~ x''D
Tänään olen hyvin lyhyt puheinen, koska asennuksien palautus on pahasti kesken. Menin siis palauttamaan kiintolevyn takaisin tehdastilaan ja nyt... niin. Voisin sanoa, etten ole oikein tyytyväinen tilanteeseen. XD Mutta life is life. Ja se on loppujen lopuksi vain tietokone (okei... valehtelen. Q____Q Yritän vain vakuutella sitä itselleni, mutta oikeasti...) Anyways, mulla ei ole mitään ajatusta siitä, mitä tämän päivän joulukalenteri pitää sisällään, mutta katsotaan joku hyvä video suosikeista. 8D
Dramaattista elokuvamusiikkia tänään Two Steps from Hell'tä. :D Jostakin syystä näen erittäin elävästi No. 6 -animen/mangan/novellin basaarit ja vauhdikkaan menon. Sekä vaarallisen.
"MERLIIIN! WHY ON EARTH THIS PEASANT GIRL, WHOSE BLOG THIS IS, DECIDED TO PUT us ON HER POST?! US! I MEAN! OF COURSE I UNDERSTAND WHY SHE CHOSE ME BUT... WELL, JUST LOOK AT YOU."
"Good question, sire... why on earth am I on the same post as a clotpole like you?"
"WHAT DID YOU JUST SAY, MERLIN?"
"Nothing... sire."
"...Merlin..."
Okay, don't mind me x''D Today I felt like blogging Merlin only for you guys. And that dialogue... came out of the blue. And not to mention the fact I'm writing this in English. There's no reasons for that. Or maybe, just maybe, I'm seeking for a british atmosphere here. Anyway, it's already the third day of December and it's freaking cold! There's snow like everywhere... Just why on earth I live in North? Who the hell decided that? Well, maybe it was something bigger than me. Maybe it was Merlin and now he's trolling down on me from somewhere XD I know... I've been watching too much Merlin...
I've always wondered the word 'manservant'. Just what the f***in manservant, may I ask? XD It's just, when Arthur calls Merlin his 'manservant' everything else but serving comes up to my mind. No, wait, maybe serving too... but different kind of service. Maybe fanservice or manservice *hinthint* ;D Too much slash for me. Let's think about this one exact phrase:
"He's my manservant... and I quite like it that way."
Just what the hell are you talking about, Arthur? x'D There's too many hints of something more than a master-servant -relationship.
Well, I think this is quite enough of this case so let's move on. :3 Gonna show you one more picture and then, have a pleasant evening and let's hope that the week end comes by quicker.
Long time no post... really, it's been so long. Gomen!
Mutta sain taas uutta puhtia päivittämiseen, koska nyt on joulukuu, hyvät ihmiset ja eläimet ja alienit, what ever you are! :D Ja se tarkoittaa sitä, että on jälleen aika avata ensimmäinen luukku joulukalenterista. Sen lisäksi tämän blogin perustamisesta on täysi vuosi täynnä! *applause* Ja mitä saanut aikaiseksi? XD Noh, en kovinkaan paljoa. Piti, siis tosiaankin PITI, lisätä muutama kuva heti Traconin jälkeen ja muutenkin jakaa tunnelmia, mutta tässä sitä ollaan... edellinen päivitys tehty ties milloin. Vaihdan kuitenkin pian vasempaan sivupalkkiin kuvat valmiista cosseista ja lisään uudet ehdokkaat seuraavalle helmikuulle Frostiin. Siellä sitten nähdään :3
Mutta tosiaan, ettei tämä käy ihan turhanpäiväiseksi löpinäksi, aloitetaan joulukalenteri! Yay~ 8D Ensimmäisen päivän luukusta kurkistaa kaksi tämän hetkistä obsessioniani yhdessä videossa. Ja tässä se on:
Että rakastan tätä videota. :3 Oikeastaan tässä yhdistyy kolme tämän hetkistä pakkomiellettäni: Fullmetal Alchemist, biisi itse (AWOLNATION ~ Kill Your Heroes) ja Sony Vegas (jolla tämä on mitä luultavimmin editoitu). FMA on todellinen taidonnäyte, se on pakko sanoa. Huumoria ja kyyneliä riittää yhdessä jaksossa. Ensin dramaattista taistelua, sitten surullisia eroamisia, kunnes Ed astuu antennihiuksineen ruutuun ja saa paikan sekaisin x'D Must love him for that~ Sitten tämä biisi, kuunnelkaa sanoja. Todenmukaiset, menevät, mutta silti kauniit. Hyvä syy pitää kyseisestä kappaleesta. Jotenkin se kohottaa mielialaa hyvin nopeasti (mikä pakkaa olemaan hyvin matalalla näin talvimasennuksen aikaan...) Lopulta päästään Sony Vegasiin. My luvr! <3 Vaihdoin juuri kökön VideoPad Video Editorin Sony Vegas Pro 12:een ja sillä on tietenkin tullut harjoteltua editointia viimeisen viikon ajan. Enkä voisi sanoa edistyneeni pätkääkään XD Melko hankala ohjelma indeed, mutta kun kerran saan eteeni haasteen, tuntuu siltä etten voi luovuttaa ennen kuin hallitsen sen täysin. Ja tietenkin ekan videonkin kanssa on tavoitteet korkealla :'D Katsoo nyt mitä siitä tulee, kun olen aloittanut tämän päiväisen hyvin myöhässä olevan synttärivideonkin kolmeen kertaan alusta. Doesn't look so good. Pfft!
Joka tapauksessa, tästä tulikin melko pitkä joulukalenteriluukuksi XD Nauttikaa videosta ja ignoratkaa kaikki selostus, jota olen yrittänyt teidät saada kuuntelemaan. Lopuksi vielä kuva, ettei tämäkin bloggaus näytä vain tylsältä sepustukselta. See you tomorrow ja hyvää joulukuuta!
Täällä taas! :D Eesti tuli nähtyä jälleen Tallinnan puolelta ja kaikki mitä ostin oli valkoinen huivi! Kyllä kannatti. Mutta tiedänpä nyt, että Tallinnan ruuhkaisessa Sada Marketissa myydään tekotukkia! Ja ainakin viidessä eri liikkeessä! x') Ehkäpä nämä peruukit saivat harhautettua minut niin täysin, että unohdin ostaa mitään. Näin on ehkä parempi, paitsi että tässä tapauksessa maksaja olisi ollut äiti. Mahtavaa olla vanhempien kanssa liikkeellä. :') Aina se ei tosin ole...
Asiasta viidenteen, cosplay hahmo on viimein päätetty, eikä se ole kukaan aikaisemmassa listassa olleesta. Seuraava hahmo Traconissa 2012 on *tättärää*
Nezumi sarjasta No. 6 (oikealla)
Älysin puvun olevan melko yksinkertainen, eikä siinä tarvitse tehdä paljoa itse (en takaa ompelukonetaitojani... not so good, rikoin jo ompelukoneenkin!) Nahkatakki on jo omasta takaa, housut lainaan äidiltä :'D Peruukkikin on jo tilauksessa~ Enää siis keltainen paita alle, suuri huivi sekä kengät (tässä tapauksessa maiharit; haluan maiharit!) Ainoa huono puoli tässä on se, että jälleen pitää yrittää hoiperrella sokeana pitkin conialuetta. Antakaa anteeksi kaikki törmäilyt ja erehdykset jo näin etukäteen. :c Voin käyttää laseja ja olla fiksu Nezu! Itse asiassa poikahan on fiksu... ainakin taiteellinen draamakuningatar, jos ei muuta. x') Mutta Nezumina mennään! See you there, neh~
Ei jestas kun väsyttää... muutama tunti sitten tulin vasta kotiin, joten ei ihme... Tallinnassa tuli sen verran kuljettua. Eikun suihkun kautta nukkumaan ja Oyazumi minna-san~
Muutan tämän taas sekunniksi mainosblogiksi. Anteeksi jo etukäteen. :< Mutta minulla kun on paha tapa aloittaa erilaisia projekteja ja tällä kertaa sekaannuin kääntämiseen. Jos tykkäät No.6:sta tai muuten vaan haluat jotain lukemista, mene Silent Time -blogiin. Olen ruvennut kääntämään No.6 kirjasarjaa englannista suomeksi. Ensimmäisen osan ensimmäisestä luvusta päivitin tänää. :D Ensi viikon perjantaina siis on luvassa osa b. Vilkaisehan nyt edes minun mielikseni. Kiitos~
Jotain muutakin täytyy varmaan blogata kuin pelkästään tuo. Siksipä päätin, että voisin ruveta paasaamaan syystä, miksi rupesin kääntäjän pestiin. Sitä voisi sanoa kutsumukseksi tai ehkä lievemmin haaveeksi. Jo yläasteella halusin olla kirjailija, mutta tajusin, ettei siitä tule mitään. Meikäläinen kun ei saa koskaan mitään itse valmiiksi. Sitten löysin jossain vaiheessa internetistä mangan ja animen mahtavan ja laajan maailman. Siinä vaiheessa täytyi ruveta käyttämään vihaamaani englantia, jos halusin enemmän viihdettä. Loppujen lopuksi tajusin oppivani englannin helpommin kuin uskoinkaan. Yllättäen siitä vain rupesi pitämään ja kun kokeilin kääntää ensimmäisen kerran laulujen sanoja suomeksi, tajusin, että suomalaisten sanojen kääntely ja merkityksen samana pitäminen saman aikaisesti oli äärimmäisen hauskaa! Siksipä vaihdoin runomuotoiset laulujen sanat lyhyisiin one-shotteihin, joita löysin fanfiktionista. Lopulta rupesin kääntämään kokonaista ja monilukuista tarinaa, jonka 20 käännettyä lukua löytyvät vieläkin koneeltani. Ehkä joskus tulevaisuudessa voisin kysyä kirjoittajalta, saanko julkaista sitä suomeksi netissä.
Nyt kuitenkin jumituin hetken mielijohteesta No. 6:n. Tällä hetkellä olen aivan innoissani kääntämään ja lukemaan sitä eteen päin, että uskon siitä tulevan joskus valmista. Sen lisäksi uskon tästä projektista olevan hyötyä monessakin suhteessa tulevaisuuden vuoksi. Jos se vaan olisi mahdollista, haluaisin suunnata matkani kohti Turkua ja Turun yliopistoa ja ryhtyä lukemaan kieliä. Japani kiinnostaisi myös, mutta täällä pikkukaupungissa ei ole ollut mahdollisuutta edes kyseistä kieltä yrittää. Sen lukeminen jääköön tulevaisuuteen. Tiedän tosin, että yliopistoihin on vaikea päästä, mutta... I'll try my best! Definitely! Tämä on oikeastaan ainoa asia elämässäni, josta olen todella innoissani ja se tuntuu aivan kutsumukselta. Siitä syystä olisin enemmän kuin onnellinen, jos saisin viettää loppuelämäni kääntäen tekstejä ja jakaen tuotoksiani muille ihmisille. Se on minun unelma ammattini.
No. &:sta voin sanoa vielä sen verra, että tarinan maailma, tulevaisuuden "täydellinen kaupunki, voisi olla oikeasti totta. Pystyn hyvin kuvittelemaan ihmiset tekemässä juuri tällaiset virheet kuin tarinassaki. Ihmisluonnon tuntien... Mutta ei se silti ole täydellisyyttä tai todellista elämää. Valtaahan monet loppujen lopuksi vain havittelevat. Se piilee utopian varjossa. LUKEKAA NO. 6:TA! Eikä vain sen takia, että minä suomennan sitä vaan sen takia, että se on lukemisen arvoinen. Ja katsomisen. Katsokaa myös No. 6 anime. Rupesin kääntämään sarjaa juuri siitä syystä, että myös suomalaiset saavat nauttia osansa tarinasta.
