Näytetään tekstit, joissa on tunniste Editing. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Editing. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23. joulukuuta

Huomenna on viimein jouluaatto! :D ...Eikä tämän päivän video ole yhtään jouluinen. Anteeksi siitä, mutta tulin katsoneeksi juuri loistavan MMV:n, josta haluan itsekin ottaa oppia Vegasin kanssa. Ja kappale oli myös hyvä näin pitkästä aikaa.


Pandora Heartsia ei ole tullut luettua pitkään aikaan vaikka sarja on hyvä, eikä juonikaan kyllästytä. Voisi taas aloittaa pitkästä aikaa lukemaan sitä. Kunhan saan No. 6 katsottua ja kaikki tarvittavat videot editoitua. :3 Kävin tänään kaikki Vegasin efektit läpi ja suoraan sanottuna rakastuin niistä muutamaan ja käytän niitä ehdottomasti seuraavassa videossa. Värejä ja kontrastiakin saa muutettua upeasti ja vähän huonolaatuisemmatkin videot saa korjattua paremmiksi.

Eksyin näemmä taas selittämään editoimisesta vaikka kaikkia se tuskin kiinnostaa. :'D Tällä hetkellä aihe vain sattuu olemaan erittäin tärkeä minulle, joten saatte kestää intoiluani. (Oikeastaan aihe on ollut tärkeä kohta jo kolme vuotta. On siitäkin aikaa, kun väsäsin ensimmäisen ja kamalan videoni, joka muuten löytyy muistaakseni tästä blogista :'D Tein ensimmäisen videostani slideshown, koska en yksinkertaisesti osannut ladata yhtään mitään netistä muuta kuin kuvia. Kuvat olivat Salapoliisi Conanista, koska se oli silloinen fandomini, ja biisinä soi taustalla The Rasmuksen F-F-Falling.)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

9. joulukuuta

Kaksi viikkoa lomaan~ Vain kaksi~

Ah, rauhaa ja hiljaisuutta. Kaikki olisi lähes täydellistä ellei huomenna olisi koulua... kahdeksalta! ö___ö En tahdo mennä!

Sain vihdoinkin ensimmäisen Vegas-videoni valmiiksi! >3< So happy  now! Eihän siihen mennyt kuin muutama päivä. (Huvittavaa, että tein viimeiset 20 sekuntia yhdessä päivässä kun ensimmäiseen 20:een tarvittiin aikaa about viikko.)


Siinä se nyt on! 8DD Yhdeksäs joulukalenterin luukku only for you~ (yeah right, kukaan ei tätäkään pyytänyt XD) Olen oikeastaan aika tyytyväinen tähän, koska Vegas olikin yllättävän vaikea hallita. Kaikkea ei pysty ajattelemaan yhtä aikaa editoidessa. Liikaa mahdollisuuksia. Ja sitten ei maltakaan käyttää mitään vaan tekeekin videosta erittäin yksinkertasen... I know, that's kinda stupid.

AoKiseä siis tänään. Kuroko no Basuke sarjasta (toisena päivänä peräkkäin KuroBasua... Hmm... Anteeksi tylsähköt aiheet.) Sen lisäksi kirjoittamiseen on tullut älytön inspiraation puute. Vaikka mitä yrittäisi kirjoittaa niin mikään ei näytä blogissa hyvältä...

Seuraavaan päivään siis ennen kuin pilaan kaikkien hyvän mielen! :D

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

5. joulukuuta

Jotenkin tosi surullinen olo... koska kaikki hienot fanartit on poissa. >: Sekä musiikit. Noh, ilman niitä selviän nyt jotenkin, koska onneksi on youtube. Mutta ne kuvat... kuvat! Kaikki 1827 -fanartit. D: Mutta tein valintani päättäessäni tyhjentää koko kiintolevyn. Ja onneksi sony vegas on ihana ja tunnisti aiemmin tekemäni työn, joten ei tarvitse aloittaa alusta~ :3 Thank god! And it looks like my google chrome is set in English. x'D (okay, random!)

Joten tämän päivän joulukalenteriluukusta kurkistaakin Vegas stuffia! Ihan vain juhlistaakseni sitä, että rakas editorini on niin fiksu ja säästi minut monen tunnin editointivaivalta. <3 Kaikkia tämä luukku ei välttämättä kiinnosta, tai sitten olette jo tietoisia siitä, mutta... tänään etsiskelin taas hienoja taustoja ja kimalluksia. Tässä teille muutama ilmaiseksi ladattava. Have fun! And at least there's a good song... kinda!


And just because there's not much pictures on my lap-top... to tell the truth, only one fanart pic (Elricest XD) and many my own pictures. So what to share with you today... (lol, English again?)

AoKiseä luvassa, minna-san! 

Elikkä katsokaa ja ihailkaa ihka ensimmäistä Vegas-projektia! 8D Toivottavasti saan sen tällä viikolla valmiiksi... kyseessähän ei ole pahasti myöhässä oleva synttärivideo ei~ x''D