Odotan jo innolla tammikuuta ja Frostbitea, johon olisi tarkoitus mennä vihdoinkin KHR:n Tsunana. Asusta oon tehnyt puolet valmiiksi jo noin kolme tai neljä vuotta sitten, mutta vielä täytyisi tehdä/hankkia jotkut koulupuvun housut ja kunhan peruukki saapuu, stailata se. En odota innolla sitä stailausta, koska Tsunallahan on tunnetusti painovoimaa uhmaavat hiukset. Sen lisäksi on tullu katseltua uke makeup tutoriaaleja, koska, noh, Tsunalla on isot silmät. Monilla ukeilla on jostain syystä isot silmät. Joten, uke makeup tutoriaalit, I'll watch 'em all.
Tän päivän videosta ei kuitekaan löydy Tsunaan tutoriaalia, vaan yksi älyttömän söpö meikki, jota haluan kokeilla itsekin. Suunnittelin kokeilevani sitä conin toisena päivänä, koska silloin mulla ei ole suunniteltuna cossia.
I want to look like that too. Both cute and smoky hot. Sexy. Most of the time I look like girl but sometimes I want to cut my hair and be a guy. Still use makeup, though, but be a guy. Only if people didn't look at me like that, I would. I'm afraid. Sometimes I wonder, why am I afraid. It's not their business. No. It's only mine. And that's who I am. Both sexy and goddamn cute.
Blogit on henkilökohtaista mainostamista varten, eikö?
Aloitin joulukuun alussa kirjoittaa toistakin joulukalenteria fanfictioniin parituksella 1827 (Hibari/Tsuna KHR:stä) ja voin sanoa, että se on ihan ällön söpö. Jouluista fluffya täynnä. Joten jos kiinnostaa (oon saanut lähes päivittäin kirjotettua uuden luvun~ poikkeuksena yksi päivä).
Tässä esimakua ekasta luvusta:
Tsuna started tentatively. “Do you know what month—“
“No.”
“It’s Dece—“
“No.”
“Well, it sure is!”
“No, it isn’t if I say so.”
The brunet rolled his eyes at the pouting man. Yes,
Kyoya was pouting, not frowning with a healthy murderous intent
like he’d once told Tsuna. His lips were pursed, hands still crossed against
his lean chest and eyes turned to other direction.
Pouting.
With an amused yet frustrated sigh the young boss
decided to let the issue be. For now. He hid his sly grin professionally (Who
wouldn’t be professional after Reborn’s methods of training?) and stood up. The
man in front of him let his eyes wander suspiciously to him when he suddenly leaned
in and kissed thin lips. At first Kyoya wasn’t responding, just pouting and being a moody, dangerous
carnivore that he was. After a while of patient waiting Tsuna got the reaction
he wanted and made sure to give the deepest kiss ever. Then he drew away,
smiling tenderly at an almost invisible blush on pale cheeks. He’d try again tomorrow. And day after tomorrow and
the day after that.
He had whole 23 days left to get Kyoya into a perfect
Christmas mood, after all.
Täältä löydät koko ficin: https://www.fanfiction.net/s/11644838/1/24-Days
Viime päivinä en ole muuta tehnytkään kuin lukenut japania. Toisin sanoen, kyllä, opiskelen tällä hetkellä japanin alkeita ja kyllä, torstaina oli japanin tentti (kirjoitan tätä 13. päivä, koska oon taas myöhässä).
Siksipä tämän päivän luukusta löytyy biisi, joka alkoi yllättäen soida päässä, kun tajusin mitä jotkut sanat siinä tarkoittavat suomeksi. Se on hieno tunne.
She
remembered all of his past lives. No one believed her, of course so after being
labelled as a crazy person, she stopped telling her story to everyone. They
always looked at her like she was something disgusting, beyond help or just
pitiful. No, she didn’t need pity. She was also quite sane, thank you. That she
remembered her being a massmurderer in the past life didn’t make her a murderer
now, too. Or that she used to be a male singer didn’t mean she had to pursue
that path now. Nor that she ruled the kingdom or loved adventures meant she had
to do so now too. Those were her but still weren’t. She knew everything about
those thing, though. Of course since she’d lived those lives. But always,
always, she’d died in the end. A bloody death. Every single time. Like she said
to everyone, she wasn’t crazy. Only crazy person would try to repeat those
mistakes of their past and die the same way. She had gotten many chances to try
again and again. She wanted to succeed now.
No, näin, koska nyt on vähän kiire viimeisten koulujuttujen kanssa. Kirjaa, josta pitäisi kirjoittaa analyysi, olen lukunut alle 100 sivua ja siinä on lähes 400 sivua. Analyysi olisi pitänyt olla valmis tänään. Eli on kiire.
Olen katsellut viime aikoina yöllä (niin, että olen sitten päivät väsynyt, enkä jaksa opiskella) Avatar, the last airbenderiä uudestaan. On se vieläkin vaan loistava. Parantuneen englannin ansiosta tajuan sentään vitsit paljon paremmin. Mutta hahmot, ne on vasta jotain Avatarissa.
Kertoisin enemmänkin, mutta koska olen laiska opiskelija ja olen jättänyt kaiken taas viime tippaan, kiirehdin kirjan ääreen. Tässä soundtrack for ya all. I'm sorry for this shitty update.
Tässä olikin taas tämän vuoden joulukalenteri. :) Uuden vuoden lupauksena voin todeta kirjoittavani useammin blogia ensi vuonna, koska tiedossa olisi Aladdin-cossin suunnittelua ja kenties jotain elämänmuutokseen liittyvää. :D Katsoo nyt eksynkö ulkomaille, jäänkö pikku kotikylääni vaiko saanko kenties sittenkin sen jatko-opiskelupaikan.
Kirjoitin eilen joululahjana (vaikkei sitä kovin lahjaksi voikaan sanoa) ficin! Kyllä, kirjoitin pitkästä aikaa ficin ja sekin on englanniksi. Kyseessä on KHR-ficci ja parituksena on 1827 eli Hibari/Tsuna. Toisin sanoen yaoita ja yritin vähän lemoniakin väsätä, melko epäonnistuneesti... Mutta koska kyseessä on forever otp, niin kaiken se kestää. Tässä linkki~ Kärsikää!
Ja KHR -teeman vuoksi kalenterin viimeinen videokin on Reborn-aiheinen. Tässä olkaa hyvä, jotakin hyvin randomia ja naurettavaa näin jouluyön kunniaksi.
Today's video is about addiction - a video game addiction to be exact. The video will tell you more. Just enjoy and don't forget your social relationships totally. Ja ne~
Innostuin tänään ottamaan selvää haaremihousuista ja totesin lopullisesti, ettei valkoisia nilkkoihin saakka yltäviä haaremipöksyjä mistään löydy. Neuvottelin äidin kanssa aiemmin mainitsemastani valkoisesta hameesta, mutta sekin on vähän liian lyhyt. Sitten totesin aivan yllättäen, että onhan ne housut nyt vaikka kuinka ja helppo tehdä. Ei muuta kuin kangaskauppaan ja ompelukone surraamaan!
Rupesin tutkailemaan sekä suomen että englannin kielisiä ohjeita ja kaavoja. Pari tutoriaalia katseltuani totetsin kuitenkin, ettei siinä mitään kaavojakaan tarvitse (liian itsevarma itsestäni jälleen?) Ainakin videolla ollut nainen teki housut niin helposti, että melkein sai sydärin tuollaisesta helppoudesta! No, katsoo nyt sitten, kun pitäisi itse ryhtyä tositoimiin -__- Tohelo kun olen. Äärettömän kömpelö, kuten vähemmän tutut kaverinikin ovat sanoneet. Kaatuilen pitkin Helsingin katuja ja Kampin käytäviä sekä pudottelen kännykkää noin joka kolmas minuutti.
Tästä kaikesta huolimatta aion silti yrittää ommella valkoiset Aladdinin housut itselleni~ :D Kuten alemmasta kuvasta näkee, housut ovat melko matalat ja pitkät. Huomasin, että monet kaupoissa myydyt trendikkäämmät haaremipöksyt ovat paljon lyhyempi punttisia eikä haaroväli roiku niin alhaalla. Ne ovat myös huomattavasti enemmän ihoa myötäileviä kuin nämä housut ovat.
Awesome liehuletti~
Eli lösyin siis tuubista pari ihan käyttökelposta tutoriaali-videota yhdeltä samalta ihmiseltä (joka vähän epäilyttää...) Videot on nopeutettu eikä tutoriaalien tekijä sano videoissa sanaakaan, mutta ehkä juuri se tekee ohjeista ja niiden seuraamisesta yksinkertaista ja helppoa.
Mielestäni yllä oleva video vastaa enemmän sitä, mitä etsin, koska housut ovat "boheemimmat" ja löysemmät. Ainoa muutos, joita pitää itse tehdä on pituus ja kiristykset vyötärössä ja nilkoissa. Muistaakseni Aladdinilla ei ollut pitsiresoreita x)
Alemman videot housut eivät ole aivan sitä, mitä etsin, mutta ohjeet ovat selkeämmät. Eli kun soveltaa näiden kahden videon ohjeita saa tehtyä melko vaivattomasti itselleen haaremihousut~ (Ainakin toivon...) Ai niin ja ignoratkaa tuo paitaosio, ellette halua sellaistakin tehdä.
Sitten voisin mainita jotain liivistä, ennen kuin vaihdan toiseen hahmoon. Ehkä tällä hetkellä ainoa murheeni on liivin pituus. Olen nähnyt siitä monia versioita sekä piirustuksissa että cosplayssa. En ole edes täysin varma, kuinka pitkä se on itse mangassa/animessa! Viereisessä kuvassa se kuitenkin näyttäisi olevan suunnilleen navan korkeudella. Ajattelin kuitenkin pitää sen hieman pidempänä peittääkseni naiselliset muodot takaapäin. Voin sanoa, että mulla on sitä lantiota vähän liikaakin, joka on melkoinen haitta crossplayssä...
Seuraavaan hahmoon! Hahmoon, joka on varalla, jos treenaukseni ei tule koskaan näyttämään tuloksia tai muuten vaan alan ujostella (tai sitten tulee niitä joka kuukautisia naisten vaivoja joiden takia ei voi käyttää valkoisia housuja). Eli Child!Ja'far (myönnän, silläkin on valkoiset housut, mutta...)
Miksi Ja'farin lapsiversio eikä eeppinen aikuisversio? No siksi, että lapsi!Ja'farissa on jotain mystistä ja se kiehtoo. Myös vaatetus on jotenkin mahtava. Valkoinen, jossa on likaa ja verta sekä siteitä täynnä puolet kasvoista. Saan itseni kuulostamaan tosi pimeeltä tyypiltä, kun sanoin tuon xD Unohtakaa...
Child!Ja'farin vaatteiden yksinkertaisuus on jotenkin kiva muunkin kuin tekemisen helppouden takia. Olen ihan hulluna valkotukkaisiin hahmoihin ja silti en ole vielä koskaan cossannut yhtäkään! Kaikki on ollut sinitukkaisia tähän mennessä, ja oli siellä pari mustahiuksistakin. Mutta anyways, tämän puvun hankaluus piilee luultavasti hengityksessä ja syömisessä. Tai paremminkin niiden vaikeudessa. Siteet nimittäin peittävät aika onnistuneesti suun, ja vaikka nenä onkin avoinna hengitykseen, on oma nenäni aina ihan tukossa, joten... miten hitossa hengitän?? Seuraava kiva yksityiskohta puvussa on punaiset narut ja terät. Niiden ongelma on saada ne pysymään koko pitkä päivä. Sen lisäksi joudun varmaan laittamaan yksin asun päälle määränpäässä, koska en viitsisi tuon näköisenä kulkea tällaisessa pikkukylässä ja junassa :'D Haha..
Kerron Ja'farista kuitenkin lisää vain, jos päätän tehdä puvun Aladdinin sijaan. Katsotaan miten käy absien kanssa.
Tämän päivän luukussa on pitkästä aikaa AMV! :D Ihan itekin yllätyin. Tiedän, että yhdessä luukussa oli jo aiemmin Magia ja olen muutenkin selittänyt siitä kaiken mahdollisen ja vähän turhankin, mutta pakko mikä pakko. Se on sentään yksi tämänhetkisistä lempimangoistani.
Tällä kertaa videon sisältö vain on sellainen, joka ei varmaankaan sovi kaikille. Anteeksi! Katsokaa se edes kauniin editoinnin takia. Just wow! Ensimmäisessä Magi-luukussa oli video Judalista, joka on yksi varmasti parhaimpia assholeja koko anime- ja mangakulttuurissa. Ja kuten viimeksi jo mainitsinkin niin myös Ja'far on aivan mahtava hahmo. Siksipä tämä video näyttää vähän seksikkäämmän puolen entisestä palkkamurhaajasta. :D
Suunnitelmissa oli myös cossata joskus/Aladdinin tilalla child!Ja'faria, koska asu kiehtoo ja on muutenkin upean näköinen kaikesta risaisuudestaan huolimatta. Mulla on myös joku ihme obsessio vailkoisia hiuksia kohtaan, ja minkäs väriset hiukset Ja'farilla onkaan~ Ja'far on periaatteessa eräänlainen varacossi, jos en saakkaan itselleni pyykkilautavatsaa seuraavaan toukokuuhun mennessä, mikä on sinänsä melko mahdollista. Yritän nyt ainakin lohduttaa itseäni sillä, että on joulu, eikä silloin nyt vaan voi syödä niin terveellisesti ja suklaavapaasti. ;___; Kyllä mä sitten taas joulun jälkeen ryhdistäydyn!
Kirjoitan vieläkin jälkikäteen luukkuja, mutta ei se meitä estä! Tämän päivän luukussa esittelen lähimmän obsessionini (ficcien ohella): Magi, The Labyrinth of Magic.
Eli kyseisessä mangassa (ja animessa, mutta en ole katsonut sitä vielä) nuori poika nimeltään Aladdin on päässyt maanpäälle elämään omaa elämäänsä suurten voimien kera. Matkallaan hän tapaa monia vaikuttavia henkilöitä, joista tulee hänen ystäviään ja vihollisiaan. Tarina sijoittuu Arabian maihin ja niiden legendoihin (1001 yön tarinat) ja maisemiin.
Olen tänään vähän hukassa sanojen kanssa kiitos aamuherätyksen, kahden tunnin yöunien ja ensimmäisen päivän luukun -_- Yritän silti parhaani, I promise! Eilisen luukussa ei ollutkaan videoita kaikista tavoistani poiketen vaan linkkejä moniin hyviin ficceihin, jotka on pakko lukea. Mutta tänään asia muuttuu, sillä kalenteriluukkuun sisältyy video Magista. Kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa (okei, taisin muokata tuota vähän itsekin xD) Joka tapauksessa, nauttikaa videosta ja lukekaa/katsokaa Magia, joka vei sydämeni~ Ja näin btw, aion (luultavasti) cossata Aladdinia ensi kesänä. Tämä tietää siis armotonta vatsalihastreeniä, että kehtaa näytää paljasta mahaansa conikansalle. Huh huh, ei musta kyllä oo siihen... mutta itsepäisenä ihmisenä en suunnitellut luovuttavani! See you there, then!
Judalin täytyy olla yksi mun lempihahmoista. Ihana arrogant bastard x) Pakko tosin myöntää olevani hirveä Ja'far -fani! Jotakuinkin äidillinen, mutta silti pelottava entinen palkkamurhaaja, joka seuraa Siniä vaikka maailman ääriin. Tekisi mieli cossata Ja'farin lapsiversiotakin eli assassin -pukua. Jotenkin älyttömän hieno~ Sinistä ei voi myös olla tykkäämättä, tiedätte kyllä miksi, ja Aladdin nyt vain vangitsee kenen tahansa sydämen (vaikken edes pidä lapsista).
Long time no post... really, it's been so long. Gomen!
Mutta sain taas uutta puhtia päivittämiseen, koska nyt on joulukuu, hyvät ihmiset ja eläimet ja alienit, what ever you are! :D Ja se tarkoittaa sitä, että on jälleen aika avata ensimmäinen luukku joulukalenterista. Sen lisäksi tämän blogin perustamisesta on täysi vuosi täynnä! *applause* Ja mitä saanut aikaiseksi? XD Noh, en kovinkaan paljoa. Piti, siis tosiaankin PITI, lisätä muutama kuva heti Traconin jälkeen ja muutenkin jakaa tunnelmia, mutta tässä sitä ollaan... edellinen päivitys tehty ties milloin. Vaihdan kuitenkin pian vasempaan sivupalkkiin kuvat valmiista cosseista ja lisään uudet ehdokkaat seuraavalle helmikuulle Frostiin. Siellä sitten nähdään :3
Mutta tosiaan, ettei tämä käy ihan turhanpäiväiseksi löpinäksi, aloitetaan joulukalenteri! Yay~ 8D Ensimmäisen päivän luukusta kurkistaa kaksi tämän hetkistä obsessioniani yhdessä videossa. Ja tässä se on:
Että rakastan tätä videota. :3 Oikeastaan tässä yhdistyy kolme tämän hetkistä pakkomiellettäni: Fullmetal Alchemist, biisi itse (AWOLNATION ~ Kill Your Heroes) ja Sony Vegas (jolla tämä on mitä luultavimmin editoitu). FMA on todellinen taidonnäyte, se on pakko sanoa. Huumoria ja kyyneliä riittää yhdessä jaksossa. Ensin dramaattista taistelua, sitten surullisia eroamisia, kunnes Ed astuu antennihiuksineen ruutuun ja saa paikan sekaisin x'D Must love him for that~ Sitten tämä biisi, kuunnelkaa sanoja. Todenmukaiset, menevät, mutta silti kauniit. Hyvä syy pitää kyseisestä kappaleesta. Jotenkin se kohottaa mielialaa hyvin nopeasti (mikä pakkaa olemaan hyvin matalalla näin talvimasennuksen aikaan...) Lopulta päästään Sony Vegasiin. My luvr! <3 Vaihdoin juuri kökön VideoPad Video Editorin Sony Vegas Pro 12:een ja sillä on tietenkin tullut harjoteltua editointia viimeisen viikon ajan. Enkä voisi sanoa edistyneeni pätkääkään XD Melko hankala ohjelma indeed, mutta kun kerran saan eteeni haasteen, tuntuu siltä etten voi luovuttaa ennen kuin hallitsen sen täysin. Ja tietenkin ekan videonkin kanssa on tavoitteet korkealla :'D Katsoo nyt mitä siitä tulee, kun olen aloittanut tämän päiväisen hyvin myöhässä olevan synttärivideonkin kolmeen kertaan alusta. Doesn't look so good. Pfft!
Joka tapauksessa, tästä tulikin melko pitkä joulukalenteriluukuksi XD Nauttikaa videosta ja ignoratkaa kaikki selostus, jota olen yrittänyt teidät saada kuuntelemaan. Lopuksi vielä kuva, ettei tämäkin bloggaus näytä vain tylsältä sepustukselta. See you tomorrow ja hyvää joulukuuta!
Keksein jälleen yhden aiheen, josta kirjoittaa. Se ei rajaudu vain tähän yhteen tekstiin, vaan tämä osio, jonka voi löytää gategoriasta manga/anime, tulee jatkumaan eri sarjojen parissa. ;) Elikkäs, ideana on, että kirjoitan pieniä esittelyjä ja mielipiteitä joistain lukemistani mangoista/katsomistani animeista ja laitan muutamia kuvia ja videoita. Jos oikein hyvin onnistun kirjoittamaan ja vakuuttamaan asiasta, niin ehkä saatan saada jotkut innostumaan kyseisestä sarjasta :D
Ensimmäisenä esittelykohteena on Beelzebub Tamura Ryuuheilta. Olen lukenut kyseistä sarjaa tässä muutaman päivän ajan ja innostuin siitä todella. Sarjassa on nimittäin huumoria, hauskoja tilanteita ja siistejä fighting scenejä.
Juoni:
Juonen voisi tiivistää seuraavanlaisesti: Rikollinen nimeltään Oga näkee eräänäpäivänä tapeltuaan jengiläisten kanssa valtavan kokoisen miehen lipovan alas jokea. Mies halkeaa rantauduttuaan kahtia ja sisältä tulee poika vauva, joka tuntuu kiintyneen Ogaan ja tämän ilkeään luontoon. Oga päätyy ottamaan vauvan huostaan ja pian perässä tulee demoni nimeltään Hildegard, joka kertoo vauvan olevan nimeltään Beelzebub (joku äärettömän pitkä nimi, jota en jaksa tarkistaa) ja seuraava paholaiskuningas, jonka itse senhetkinen kuningas oli lähettänyt tuhoamaan ihmiskuntaa. Oga päätyykin sitten kyseisen demonin isäksi ja kasvattamaan tätä vahvemmaksi ihmiskunnan tuhoa varten.
Ogan pahaluonto pitää vauvan tiukasti tämän lähellä ja lapsi kulkeekin miehen mukana koulusta jengiläistappeluihin. Vauva ei näistä ole moksiskaan, vaan pikemminkin innoissaan. Onhan hän sentään itse paholaisen poika...
Ja mitä siitä?
Jo ensimmäiseltä sivulta rakastuin tähän mangaan. Mangan huumori on omaa luokkaansa ja juoni menee erittäin erikoisesti. Hahmotkin ovat siedettävän näköisiä. Sarjassa ei ole myöskään liikaa mitään älyttömiä taistelukohtauksia, vaan jokaisen kohdalla on saanut nauttia Ogan paholaismaisesta hymystä ja Baby-Beelin kannustushuudoista. Eikä niistä ole saanut vieläkään tarpeekseen! Itse luen mangaa vasta luvussa 67 ja lukuja on ilmestynyt 164. Voit lukea mangaa täällä.
Mutta kuten jokaisessa mangassa, tässäkin on hieman valitettavaa ja kummasteltavaa; ensinnäkin Beelzebub itse. Miksei vauvalle voi laittaa niitä helkutin vaatteita päälle?! Ei sillä, että asia hirveästi haittaisi ja tämä yksityiskohta saattaa olla myös se, joka tekee mangasta erillaisen, mutta silti... olkoon kuinka vain paholaisen lapsi tai mitä lie, voisi se Oga olla edes sen verran isällinen ja laittaa lapselle vaipan. Mutta, kyseessä on kuitenkin manga, ja mangassa kaikki on mahdollista. Eikös niin? :) Oikeassa elämässä Beel olisi tullut jo lastensuojeluviranomaisten huostaanotettavaksi.
Mangasta on myös tehty animeversio, mutta siihen en ole vielä kajonnut (enkä välttämättä kajoakkaan, riippuu onko aikaa...). Anime versio näytti graafisesti kömpelöltä, mistä syystä olenkin sitä tähän saakka karttanut. Mutta niin on useassa animessa. Mangaversion kuvitus on upeaa ja yksityiskohtaista, kun taas animessa kaikki tämä katoaa taivaantuuliin ja tilalle tulee epäaidot hahmot ja tuhannet fillerit. Ainoa asia, mistä olen koskaan animeille antanut plussaa, on musiikit. Niitä ei voita mikään. <3 (Anteeksi, eksyin aiheesta...)
Itse henkilökohtaisesti voisin sanoa Ogan olevan se, joka tekee sarjasta lukukelpoisen. ^^ Miehen (tai tässä tapauksessa pojan) persoonallisuus on sen verran epäinhimillinen ja naurettava omalla tavallaan, että se antaa sarjalle oman säväyksensä. Myöskin hänen ja Baby-Beelin välinen "isä-poika" -suhde saa mahassa aikaan kutkuttavan tunteen. Oga on vaan niin epäisämäinen ja True Man isolla M:llä, että hänen elämänoppinsa yksivuotiaalle lapselle ovat erittäin huvittavia.
Ja tässä vielä loppuun animesta oleva ensimmäinen opening. :''D Eikäh!~ Nauroin jostain syystä tätä ihan älyttömästi. Jotenkin vaan huvitti katsella Beeliä tässä hyppimässä nakuna ja Ogaa erittäin kovana jätkänä, jälleen, lapsi selässään. Biisin nimikin on joku 'DaDaaDa' tai vastaavaa. Sopii siis hyvin sarjan tunnelmaan.
Aivan ja pienenä ilmoitusasiana tähän loppuun, että pistä pystyyn uuden blogin, joka on tällä kertaa kirjoitusblogi. Sinne siis tulee kirjoittamiani tekstejä, fanficcejä tai omia tarinoita. Lisään myöhemmin sivun tänne.
We are already here? Only three nights to christmas? *O* Oh noes! How time flows so fast~ Uah, now I'm so tired... But I'm glad my holiday started! :D But we had normal school day and after that we had a christmas party of our school which me and my friends held. It's a tradition in our school that first graders organize some parties and so on and second graders make some kind of play or music show or something and third graders just are. :D Haha~ But I'm ready with my duty. I don't have to do this kind of thing anymore. I was too lazy to go to students' party. I feel like speeling right now. But there's one thing that I'm unsure about... I think I'm interested in one guy from our school.. I'm not sure yet but somehow his smile just makes me wonder about how he would smile for me or wouldn't he. Ugh, I don't know, I'm not good with this kind of stuff! And on top of that he is two years older than I am so he's 18 right now... And leaving the school soon. He is going to graduate so it doesn't really matter... right? Okay, I'm gonna stop talking this shit and go on with the point of this message!
Ok, so today I shared with u an anime opening. It's one of the best openings that I've ever seen or heard. ^^ And it's YUI's Again from Full Metal Alchemist Brotherhood. I'm not sure what I'm supposed to talk about it but.. let's just say Brotherhood is much better than the first version of anime because the second one follows the story of the manga nad that's why I think it's the original one. And much better! But you might have a different opinion so don't be mad at me. =)
But I'm going to tell something about the plot of FMA. So the story is all about the Elric brothers and their life as an legendary and young Fulle Metal Alchemist and as an armor. Edward, older of brothers, had saved his brother's Alphonse's soul and sealed it into the armor. They had tried to revive their mother from death but failed and that's why Al lost his whole body and Ed his hand and leg. He got an automatic limbs and is working as an alchemist to find the Philopher's stone which would revive their previous forms. But that's not so easy after all.
Okay guys, I've lately been reading Naruto once again and then I suddenly recalled one cool official Naruto vs. Sasuke video. It took me a while to find it once again since many people had destroyed it with putting on some annoying and totally wrong song with it. Something like Evanescence or Linkin Park (Don't get me wrong, I still like those bands but that was just too much to handel). So finally I found the original one! Ah, I'm so glad~ Many people say that Naruto is fail or it suck or is gay but not in my opinion. I think Naruto is really teaching and emotional anime with epic fights and characters with weird personalities. For example Guy and Lee. They both rock in their own way x'D But there's one thing I have to complain even in Naruto... TOO MUCH FILLERS! And the new desing of characters is just horrible! I liked the old one more... it looked much more realistic. And that's why I'm still into the manga more. The originals always pwn them all!
I haven't been watching Naruto for a while but I can still remember how much I cried when Jiraya died everybody finally recognise Naruto as their hero. Those momenz were really something. And the fight against Pain. Though I like manga more but it lacks of something. And that's music. OSTs of anime are just simpy said something to respect.
Okay, maybe now I should go to help my mum with cleaning up. =) I like christmas but... damn this all cleaning and cooking... those things are not for me! But soon it's christmas eve~