12. joulukuuta

Enää 12 päivää jouluun.

Puolet joulukalenterista jäljellä, puolet jo tehty.

Siksi tänään pitää katsoa jotain tunteellista.

Tässä, olkaa hyvät, kaunis ja surullinen tarina, joka on valitettavasti liian totta monille lapsille ja nuorille.

¨
Olen huomannut, että avioerot ovat lisääntyneet ihan älyttömästi viime vuosien aikana. Ennen mentiin naimisiin rakkaudesta ja uskollisuudesta, nykyään ei mietitä, mitä rakkaus, uskollisuus ja naimisiinmeno todella merkitsevät. Siksi varmaan eroja tuleekin niin paljon. Naimisiin menoon voi olla syynä odottamaton raskaus tai vain hetken huuma ja se juhlantuntu, joka häistä tulee. Monet sanovat haluavansa olla prinsessa edes sen yhden päivän, mutta siinä se onkin. Käy niin kuin Johanna Tukiaiselle, joka erosi seuraavana päivänä häistään ja taisi mennä häämatkallekin yksin. Meitä on moneen junaan...

Valitettavan usein eroavalla avioparilla on lapsia, joihin ero ja rikkoutunut ilmapiiri vaikuttaa. Vanhemmat eivät näytä ymmärtävän sitä sitten millään. Toki on totta, että jatkuva riiteli ja huono avioliitto sekin vaikuttaa perhe-elämän laatuun, mutta tästä nousee kysymys: miksi edes menitte naimisiin? Lapsi siinä kärsii eniten. Ymmärrän hyvin jotkut eron syyt. Esimerkiksi väkivaltainen aviopuoliso, oli se sitten mies tai nainen. Syynä voi olla myös alistaminen tai narsismi näin yleensä. On varmasti muitakin syitä, mutta nämä tulivat ensimmäiseksi mieleen. Alistaminen siksi, että tunnen erään, jonka aviomies on hyvinkin alistava ja vähättelevä. Tutullani ei ole minkäänlaista sanavaltaa tai vapautta valittaa tai ilmaista mielipiteitään. Toki hän tätä tekee, mutta mies on aina latistamassa hänen mielipiteensä ja tahtonsa sanomalla viimeisen sanan asiaan. Ja vaimo on alistuvaa sorttia... Ei sano vastaan vaan tekee. Itse tiedän, että olisin varmasti raivostunut ja sanonut takaisin samalla mitalla miehelle, koska erään vierailuni aikana teki niin hemmetisti mieli sanoa joku puolustuksen sana tuttuni puolesta. Mutta tiedän, ettei mulla ole varaa eikä oikeutta puuttua. Tuttuni on sellanen tyyppi, joka vain suuttuu, jos asiasta mainitsee jotain. Ehkä siksi mulle ja tälle miehelle olisi varmasti tullut jo alusta asti ero, jos olisimme naimisissa, sillä en vaan siedä sellaisia tyyppejä. Vaikka olenkin joskus liian kiltti ja yritän miellyttää muita niin olen myös vähän liian ylpeä antaakseni muiden päättää asioistani ja vähätellä sanaani.

Mutta kuten sanoin. Lapset ovat ne, jotka kärsivät tällaisesta tulehtuneesta ilmapiiristä eniten. Siksi usein mietin, että haluaisin psykologiksi, jotta voisin auttaa tällaisia lapsia ja nuoria kuuntelemalla heitä. Oli ongelma sitten hajoava perhe tai jotain aivan muuta. Joskus vähän huvittaa nämä ajatukset, koska en tykkää lapsista juuri ollenkaan :'D Siedän niitä juuri ja juuri, koska on pakko ja no, pakko sanoa, että siskon lapset on aika sulosia loppujen lopuksi. Mutta itselläni en jaksaisi muksuja. Siksi mietinkin, että miksi hitossa haluaisin terapeutiksi lapsille ja nuorille! Ihan älytöntä, mutta psykologia on näin yleensä kiinnostanut paljon, ja ajatus siitä, että voisi tehdä jonkun elämän paremmaksi, kuulostaa upealta.

Joka tapauksessa! Viesti, jonka haluan tässä luukussa välittää on se, että hyvät ihmiset ajatelkaa ennen kuin teette vakavia päätöksiä. Se voi johtaa vakavempiin seurauksiin kuin uskottekaan. Sekä henkisiä että fyysisiä.