Joku aika sitten mulle tuli tosi nostalginen olo ja aloin kuunnella niitä biisejä, joilla äiti ja isä aivopesi mua lapsena. On outoa, miten pystyy pelkkien äänien ja sointujen avulla palaamaan ajassa taaksepäin. Tuntui, että silloin kaikki oli paremmin.
Eikä siinä kaikki. Tämän kyseisen biisin sanat on hyvin merkitykselliset ja syvälliset. Kannattaa kuunnella ne tarkkaan. Niissä on asiaa yhteiskunnasta, elämästä.
The room is dim, the only source of a light are the light on a Christmas three. I sit on a sofa, beside the said tree, and watch in wonder, in delight, how the red and silver balls seem to reflect the golden light. I'm only four and everything in a room seems so different and beautiful despite the fact I'd lived there the whole four years of my life. A silent music plays in the background while my mom hums with the melody, dad listens quietly with his eyes closed and my sisters try to keep me at pay so I wouldn't fall under the tree. I settle down, not really understanding what's going on, but I like it anyway. Everyone I love is near me and I feel content and happy. Everyone is happy. I hope this moment would last forever.
Do you ever feel like something's not right? I don't mean something's not right with you but with the world. It feels like everything you do is wrong, judged and thought as abnormal. Whatever you do, they will always see the flaws, not the good points. They, other people, will always know the best. They have the right to let you know, whatever you're doing, it's wrong and they don't like it. You should stop.
Right now.
If you smile to a stranger, it means you're weird. You might want to attack them or might be a little crazy up in the head. If you speak your mind, it means you're unruly, ungrateful child and a bad friend. If you wear the clothes you love, you better take them off because other people find them a bad example for their sweethearts. If you love someone who you shouldn't, it means you're an outsider. You are not in love. Whatever you say it is. It is not love. It's unnatural. It is disgusting. It is too you.
Whatever you do, whatever I do, if you're different, if you hate the crowd, you're automatically hated. You're an outcast. But, you know, they say they know you so well. They say they know me. That might have been believable if weren't for a fact I also saw who they are. And they are not any better. They are people with ugly thoughts. And the most important of all, they don't know the truth.
They don't know you at all.
Tänään mä haluaisin puhua ennakkoluuloista, syrjinnästä, erilaisuudesta... Kirjoitin pienen ajatuskatkelman siitä, kuinka ihmiset näkevät toisensa. Monet uskovat olevansa parempia, hyviä kansalaisia. He pukeutuvat niin kuin muut, he ajattelevat kuten heidän halutaan ajattelevan, he tekevät kuten yhteiskunta heiltä odottaa ja he eivät siedä mitään, mikä poikkeaa tästä turvallisesta arjesta. Se on outoa. Se on epäilyttävää. Vaarallista. Luonnotonta. Paras tapa näiden ihmisten kanssa on antaa heidän olla. Joskus se voi olla vaikeaa, jos kyse on vaikkapa perheenjäsenestä. Itselläni on vähän tämä tilanne. Ei ehkä vielä, mutta saattaa tulla tulevaisuudessa, jos totuuden tielle päädyn. Jokainen yksilö halutaan vangita. Jokaisesta halutaan tehdä työtätekevä kansalainen, hyötykansalainen. Halutaan, että vapaus unohdetaan. Persoonallisuus. Elämän ilo.
Älkää koskaan vajotko siihen masentavaan kuiluun. Sieltä on vaikea päästä ylös.
Joka tapauksessa, tekstistä piti tulla vähän erilainen, mutta tässä sitä nyt ollaan :D Senpä takia taidankin pistää yhden toisen videon sen alkuperäisen sijaan. Ehkä sitten laitan sen toiseen luukkuun ja yritän pysyä itse asiassa... Eh.
Video symboloi sitä, kuinka jokainen halutaan valaa samasta muotista. Se, mitä jokainen rakastaa eniten, mikä on heidän intohimonsa, on vaarassa unohtua aivan liian helposti. Muiden sekaan on helppo hukkua ja antaa vain periksi. Ainahan on helppo tehdä niin kuin toinen käskee. Vaikeampaa on seistä omien arvojensa takana ja pitää niistä kynsin ja hampain kiinni. Yhteiskunta haluaa tehdä ihmisestä koneen, poistaa yksilön. On jokaisen oma valinta, kuinka kovaa haluaa sitä konetta vastaan taistella.
Tänään kävin katsomassa erään spesiaalin ihmisen kanssa elokuvan, siksi luukkukin kertoo kyseisestä elokuvasta. Kyseessä on siis myös Inceptionin ohjanneen Christopher Nolanin elokuva, Interstellar.
Kokemuksena voin sanoa, että elokuva oli vaikuttava tehosteiden ja musiikkien kohdalla. Myös juoni oli mielenkiintoinen, joskin tieteelliset sepustukset menivät välillä tällaiselta maallikolta vähän ohi. No, niin käy usein scifissä. Elokuva sai mut kuitenkin myös itkemään (se johtuu musiikeista! Musa menee suoraan mun sydämeen.. tai, no, oikeesti johonkin tunteitasäätelevään juttuun aivoissa, mut sehän on vähemmän romattisen kuulosta) ja nauramaan. Voisinko siis suositella leffaa muille? Kyllä. Hieno se oli. Avaruus itsessään on niin käsittämätön ajatus, jotenkin on vaikea tajuta, että olemme oikeasti osa jotakin paljon suurempaa. Olemme jonkun lähestulkoon täysin tuntemattoman armoilla. Siksi en mieti sitä usein, mutta tällaisten leffojen jälkeen tuntee vain itsensä jotenkin niin äärettömän pieneksi ja mitättömäksi. Mikä tarkoitus ihmisellä on tässä elämässä? Synnyttiinkö me maapallolle vain chillailemaan ilman sen suurempaa tarkoitusta? Siis oikeasti, mitä hittoa ihmisellä on loppujen lopuksi valtaa äärettömässä maailmankaikkeudessa, etenkin kun jo luonnonvoimat vievät hetkessä miljoonia ihmishenkiä ja tuhoavat muutamassa minuutissa sen, mitä ihmiset rakensivat vuosia. Ihminen syntyy hetkessä, kuolee hetkessä ja unohtuu sitäkin nopeammin.
Miksi ihmeessä ihminen on luotu näinkin viisaaksi, ajattelevaksi ja tuntevaksi olennoksi, jos yksilön elämällä ei ole mitään muuta merkitystä kuin elää elämä läpi ja se siitä?
Meni syvälliseksi, mutta näitä ajatuksia elokuva herätti. Jotenkin hyvin ahdistavia ajatuksia, siksi en mieti niitä kovin usein. Oon joskus tosi utelias ihminen ja haluaisin näihinkin vastaukset, mutta tiedän, etten koskaan niitä tule saamaan. Pitäisi vaan jatkaa elämää ja sitten lopulta jonain päivänä kuolla ja kadota ihmisten muistoista. Ne ihmiset, jotka elävät kanssani nyt, muistavat minut, mutta entä sitten, kun hekin kuolevat? Eihän musta jää mitään muistoa ihmishistoriaan. Mä vain elin, tein jotain, kuolin, that's it. Tykkään ajatella, että ihminen syntyisi uudelleen. Tietoisuus pysyisi samana, mutta ruumis olisi eri. En tarkoita nyt mitään siirtyviä sieluja vaan tieteellisessä mielessä tietoisuutta. Eikö olisikin vähän outoa, jos jokaiselle ihmiselle syntyisi yksi oma tietoisuus? Miksei sama tietoisuus voisi muotoutua uudestaan. Toisin sanoen "minä" näkisin jälleen kaiken omin silmin, samoin silmin, mutta eri ruumiista. En muistaisi mitään edellisestä elämästäni, mutta olisin jälleen elossa, unelmoisin, opiskelisin, rakastuisin jne. Kaikki tapahtuisi tälle minulle, joka olen nyt, mutta eri ajassa, eri ympäristössä, eri ruumiissa, mutta tietoisuus olisi sama. Mä näkisin taas, kuolema ei tarkoittaisikaan sitä, että kaikki menee pimeäksi ja se siitä.
Miten päädyin taas näin syvälliseen, etenkin kun kukaan ei välttämättä edes tajua mitään tuosta selityksestä. Sitä on vaikeaa selittää sanoin, mutta päässäni kyllä ymmärrän sen ja se tuntuu loogiselta. Ehkä kaukaa haetulta joistakin, mutta mahdottomalta? Onko loppujen lopuksi mikään mahdotonta?
Mutta takaisin pääaiheeseen eli Interstellariin. Tässä elokuvan trailer. Itse elokuvan katsominen omalla vastuulla, koska se näemmä aiheuttaa melkoisen syvällistä mielentilaa. (Näin btw, joskus haluaisin olla tosi fiksu tiedemies, jotta voisin ottaa selvää asioista, tutkia tätä teoriaa, mutta ei mun aivot riitä. Hyvä kun ne riittää tähän kirjallisuustieteeseen. Mä olen vain utelias, mutta äo ei riitä.)
En voi kehua olevani kovin hyvä ihminen, vaikka Pottermoren lajitteluhattu mut puuskupuhiin laittoikin. Olen hyvin usein itsekäs ja välinpitämätön, mutta joskus tunnen syyllisyyttä ohittaessani kodittoman ihmisen tai vanhuksen, joka selkeästi tarvitsisi apua. Siksi pysähdynkin välillä auttamaan etenkin vanhoja ihmisiä ja lapsia, mutta en kodittomia, jotka kerjäävät kadunvarsilla. Ehkä se johtuu epäluuloista ja ohjeista, joita monet antavat. "Ei kannata kiinnittää huomiota kerjäläisiin. Voit tulla ryöstetyksi." tai "Viinaan ne rahat kuitenkin menevät". Ehkä niissä on perää, ehkä ei. Kuka tietää. Jonkun elämä saattaa oikeasti olla kiinni niistä parista kolikosta, jotka eivät tee minulla paljoa muutosta.
Siksi haluaisin joskus osallistua kampanjaan, jossa jaetaan ruokaa köyhille ja kodittomille. Yhdessä ficissäkin jaettiin ruokaa jouluaattona. Monet nettikuuluisuudet jakavat ruokaa kiitospäivänä. Haluaisin itsekin tehdä niin, mutta olen vähän pelkuri ja epäröijä. Yksin en haluaisi hommaan ryhtyä, mutta ketä pyytää mukaan ja kuinka edetä? Voin tosin lohduttautua sillä, että aina on keräykset, joissa kerätään rahaa ties kenelle apua tarvitseville. Ehkä voisin uhrata ne pari ropostani joulupatoihin tänä vuonna, vaikka köyhä opiskelija olenkin. En sentään ole ihan niin köyhä, että joutuisin nälkää näkemään niiden muutaman lahjoitetun euron vuoksi.
Tämän päivän video onkin juuri kyseisestä aiheesta. Nigahiga jakaa kiitospäivänä kodittomille ruokaa... ninjaksi pukeutuneena ja jäämättä kiinni.
Puolet joulukalenterista jäljellä, puolet jo tehty.
Siksi tänään pitää katsoa jotain tunteellista.
Tässä, olkaa hyvät, kaunis ja surullinen tarina, joka on valitettavasti liian totta monille lapsille ja nuorille.
¨
Olen huomannut, että avioerot ovat lisääntyneet ihan älyttömästi viime vuosien aikana. Ennen mentiin naimisiin rakkaudesta ja uskollisuudesta, nykyään ei mietitä, mitä rakkaus, uskollisuus ja naimisiinmeno todella merkitsevät. Siksi varmaan eroja tuleekin niin paljon. Naimisiin menoon voi olla syynä odottamaton raskaus tai vain hetken huuma ja se juhlantuntu, joka häistä tulee. Monet sanovat haluavansa olla prinsessa edes sen yhden päivän, mutta siinä se onkin. Käy niin kuin Johanna Tukiaiselle, joka erosi seuraavana päivänä häistään ja taisi mennä häämatkallekin yksin. Meitä on moneen junaan...
Valitettavan usein eroavalla avioparilla on lapsia, joihin ero ja rikkoutunut ilmapiiri vaikuttaa. Vanhemmat eivät näytä ymmärtävän sitä sitten millään. Toki on totta, että jatkuva riiteli ja huono avioliitto sekin vaikuttaa perhe-elämän laatuun, mutta tästä nousee kysymys: miksi edes menitte naimisiin? Lapsi siinä kärsii eniten. Ymmärrän hyvin jotkut eron syyt. Esimerkiksi väkivaltainen aviopuoliso, oli se sitten mies tai nainen. Syynä voi olla myös alistaminen tai narsismi näin yleensä. On varmasti muitakin syitä, mutta nämä tulivat ensimmäiseksi mieleen. Alistaminen siksi, että tunnen erään, jonka aviomies on hyvinkin alistava ja vähättelevä. Tutullani ei ole minkäänlaista sanavaltaa tai vapautta valittaa tai ilmaista mielipiteitään. Toki hän tätä tekee, mutta mies on aina latistamassa hänen mielipiteensä ja tahtonsa sanomalla viimeisen sanan asiaan. Ja vaimo on alistuvaa sorttia... Ei sano vastaan vaan tekee. Itse tiedän, että olisin varmasti raivostunut ja sanonut takaisin samalla mitalla miehelle, koska erään vierailuni aikana teki niin hemmetisti mieli sanoa joku puolustuksen sana tuttuni puolesta. Mutta tiedän, ettei mulla ole varaa eikä oikeutta puuttua. Tuttuni on sellanen tyyppi, joka vain suuttuu, jos asiasta mainitsee jotain. Ehkä siksi mulle ja tälle miehelle olisi varmasti tullut jo alusta asti ero, jos olisimme naimisissa, sillä en vaan siedä sellaisia tyyppejä. Vaikka olenkin joskus liian kiltti ja yritän miellyttää muita niin olen myös vähän liian ylpeä antaakseni muiden päättää asioistani ja vähätellä sanaani.
Mutta kuten sanoin. Lapset ovat ne, jotka kärsivät tällaisesta tulehtuneesta ilmapiiristä eniten. Siksi usein mietin, että haluaisin psykologiksi, jotta voisin auttaa tällaisia lapsia ja nuoria kuuntelemalla heitä. Oli ongelma sitten hajoava perhe tai jotain aivan muuta. Joskus vähän huvittaa nämä ajatukset, koska en tykkää lapsista juuri ollenkaan :'D Siedän niitä juuri ja juuri, koska on pakko ja no, pakko sanoa, että siskon lapset on aika sulosia loppujen lopuksi. Mutta itselläni en jaksaisi muksuja. Siksi mietinkin, että miksi hitossa haluaisin terapeutiksi lapsille ja nuorille! Ihan älytöntä, mutta psykologia on näin yleensä kiinnostanut paljon, ja ajatus siitä, että voisi tehdä jonkun elämän paremmaksi, kuulostaa upealta.
Joka tapauksessa! Viesti, jonka haluan tässä luukussa välittää on se, että hyvät ihmiset ajatelkaa ennen kuin teette vakavia päätöksiä. Se voi johtaa vakavempiin seurauksiin kuin uskottekaan. Sekä henkisiä että fyysisiä.
Voi kyllä! Taas oikein kiehuu päässä, kun katselin tässä cosplay-videoita ihan rauhassa ja sitten äkkäsin videon, jonka otsikko meni jotakuinkin näin: "Asian cosplay vs. Western cosplay" Klikkasin sitten sitä ja odotin näkeväni ihan tasavertaista vertailua yms. Mutta kaikkea muuta! Sen olikin lisännyt joku aasialainen rasisti, joka haukkui kaikki länsimaalaiset rasistisiksi paskoiksi... puhui siis itsensä hienosti pussiin. -__-" *lame*
Moni oli kommenteissaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten epäreilusti kuvat oli valittu. Esim. kuinka länsimaalaiseen cosplay-kuvaan vaikka Narutosta oli valittu joku ylipainoinen ja/tai ruma, ja sitten aasialaiseen joku anorektikko-photoshop-wannabe-heruttaja (anteeksi nyt töykeyteni, mutta näin niissä kommenteissa). Mielestäni nämäkin kommentit ovat aikatavalla törkeitä ja rasistisia jo itsessään. Käy vaan sääliksi niitä, jotka ovat menneet innolla cossaamaan lempihahmoaan ja ottanut muutaman kuvan toistenkin iloksi ja saavat sitten jäätävän määrän paskaa niskaansa. Hei, ei kovin kypsää! Itse en ainakaan haluaisi nähdä omaa kuvaani missään vertailuvideoissa. No joo, oma vikahan on, jos laittaa kuvia nettiin, mutta joku itsemääräämisoikeus tässäkin asiassa, kiitos!
Sen lisäksi kyseisen videontekijä on ilmeisesti kirjautunut sisään usealla samankaltaisella nimimerkillä ja on perustanut niin sanotun "Aasialaiset cossaajat ovat parhaita" -ryhmän tai jotain sinne päin. Ja tosiaan, kyseinen henkilö haukkuu kaikki - ja kun sanon kaikki, niin KAIKKI - länsimaalaiset cossaajat ja aivan kuin meillä ei olisi oikeutta cossata vain, koska anime/manga on itämaalainen juttu. Olisi nyt sen sijaan ylpeä, että kyseinen villitys on levinnyt näinkin laajalle maailmaa ja saa suosiota. Itse olisin ainakin ylpeä siitä, että meidän maalaisten juttu pärjää niin hyvin, ja että ulkomaalaisetkin tietävät sen. OLEMME JÄÄNEET MAAILMANKARTALLE! Mutta tämä henkilö on mielestäni vienyt kiihkonsa aivan liian pitkälle ja käy jo solvaamaan muita. En tiedä onko taustalla sitten joku henkilökohtainen kauna vai kenties ennakkoluulo. Voisin tässä ruveta luennoimaan hirveän psykologisen analyysin henkilöstä, mutta jospa jättäisin kuitenkin väliin, ennen kuin möläytän jotain tarpeetonta vimmoissani. :)
Kuvat, jotka tekijä oli valinnut videoon, eivät tosiaankaan olleet verrattavissa. Ja miksi niitä edes pitäisi vertailla? Jokainen on oman näköisensä, jokaisella on omat kuvaustapansa, entä sitten? Itse en ainakaan osaa muokata kuvia sitten yhtään, mutta silti pistän niitä nettiin. Syy: se on hauskaa ja nautin siitä mitä teen! Täytyykö siinä vielä muitakin miellyttää? Tai olla aivan äärettömän kaunis ja photoshopattu? Ei minusta ainakaan saa mallia tekemälläkään; nenäni on iso, kasvoni pyöreät ja leukakin vetää kahteen kerrokseen. Silti kuvani löytyy netistä, enkä välitä paskaakaan! Eikä välitä näemmä moni muukaan. He eivät laita kuviaan nettiin miellyttääkseen muita vaan viihdyttääkseen itseään. Ja sen voin sanoa, ettei siinä vaiheessa ole kovin kiva saada haukkuja ja solvauksia niskaan. Tämän pitäisi myös videontekijänkin ymmärtää. Silti hän tekee videon, jossa vertailee, kuinka ylivoimaisen kauniita ja mahtavia kaikki aasialaiset cossaajat ovat. Toisin sanoen on synti, jos olet ruma ja cossaat. Tai jos et näytä hahmolta itseltään. "Cossaaminen ei ole harrastus!" Okei, hei! Jos näin kerran on, niin kyllä maailman cossaajaluvut vähenee, koska kukaan ei ole täydellinen. Ei edes se maailman kaunein henkilö. Plus, kukaan EI VOI näyttää täysin PIIRROSHAHMOLTA! Me ollaan ihmisiä, eikä animesta (mikä on tosin joskus melkoisen valitettavaa...). Sen lisäksi, jos cossaus ei ole harrastus, eikä sitä tule ottaa kevytmielisesti niin... ammattiako siitä suunniittelit? Varmasti tienaat tuplasti enemmän kuin kulutat.
Täytyykö siis cossaamisen olla niin vakavaa? Saako ainoastaan syntyperäiset aasialaiset cossata? Onko väärin pitää hauskaa, kun esittää olevansa lempihahmonsa vaikka ei näytäkkään tältä ja pari yksityiskohtaa asusta uupuu? Miettikäähän näitä, mitä mieltä itse olette. Minä en sanoja teidän suuhunne aio laittaa, mutta toivottavasti ainakin sain ajattelemaan. Rasismi on levinnyt jopa hauskaan ajanvietteeseen. Vain harvat ja valitut saavat tämän kunnian. Onko tämä nyt ihan oikein?
Jokaisella on omat mielipiteet ja minä olen omani sanonut.
Moony kiittää ja kuittaa sanaisen arkkunsa!
Ps. En sano etteivätkö länsimaalaiset olisi aivan puhtaita pulmusia tässä asiassa hekään. Mutta tämä oli nyt yleistetysti sanottu tässä tekstissä eikä sen ole tarkoitus herjata ketään yleisesti. Tämä aasialainen sattui vaan pännimään niin pahasti, koska hän on poistanut kaikki negatiiviset kommentit hänestä.
*Ahem* En voinut vastustaa kiusastua ja lisätä yhtä kyseisen henkilön videoista. Napautahan auki youtubeen ja lue kommentit.
