Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harry Potter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Harry Potter. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. joulukuuta 2014

Luukku 15: Draco dormiens nunquam titillandus


Viidestoista päivä. Sehän tarkoittaa sitä, että enää 9 päivää jouluun! Oh god mihin tää aika on mennyt?

Tämän päivän luukusta ilmestyykin lisää Potteria! Koska olen niin into Potter nowadays, etten voi itselleni mitään. Kertoisin muuten vähän yleisemmin tuvista, mutta veikkaan, että kaikki tietää, ja ne voi lukea tuosta ylhäällä olevasta kuvasta. Jei.

Siksipä kerron, mihin tupaan minä kuulun ja miksi. Eli alunperin kuuluin puuskupuhiin, noihin ystävällisiin veikkoihin, joita myös heikkoina pidetään. Mutta eihän se ole totta. Myös puuskupuheista, kuten monien muidenkin tupien jäsenistä, on tullut kuuluisuuksia. Mutta nyt tapahtui jotain. Tein Pottermoren testin uudestaan, kuten myös pari melkoisen luotettavan oloista nettitestiä, joissa paneudutaan enemmän ihmisen persoonallisuuteen, ja musta tulikin korpinkynsi. How did it happen? Nice question. En tunne itseäni kovinkaan viisaaksi, mutta sitäkin uteliaammaksi kyllä. Janoan sellaista tietoa, josta olen kiinnostunut, ja otan aiheesta yleensä kaiken irti, jonka vain saa. Ehkä se tekee musta viisaimman tuvan jäsenen? Tykkään myös lukea ja kirjoittaa, enkä vihaa opiskeluakaan. Tunnen paremminkin syyllisyyttä, jos en opiskele tarpeeksi. Kuten nyt. Köh.

Jos mietitään väreissä, tykkään olla korpinkynsi paljon mieluummin kuin puuskupuh, koska puuskisten keltainen ja musta muistuttaa vaan ampiaista. Muuten loisto tupa, mutta korppareitten sininen ja pronssi kuulostaa paljon hienommalta ja arvokkaammalta. Sellasta kehtais käyttää esim kaulahuivin ja villasukkien värinä. Mutta tämä tästä, ei ollut kovin kiinnostava luukku tänään. Ainakin pääsin avautumaan (ihkuttamaan) Potterista lisää. (Hei, olen Heidi 19 vee, teini-iän ohittanut, mutta silti into Potter so damn hard I can't stop.)


Ah, nostalgiaa~ 

maanantai 8. joulukuuta 2014

Luukku 1: Brittejä ja Potteria

Siitä on vuosi. Mitä. Hittoa. Täällä. Tapahtuu. Vuosi? Taisi mennä uuden vuoden lupaus heti mönkään :'D Mutta koska rakastan joulukalenterin pitoa, tulin takaisin vuoden hiljaiselon jälkeen!

Tämä on JOULUKALENTERI 2014!

Heti alkuun täytyy pahoitella, että aloitan kalenterin vasta seitsemäntenä päivänä. Ensimmäiset neljä päivää vietin Skotlannissa (joka on aivan ihana maa, etenkin Edinburghiin rakastuin ensisilmäyksellä!) ja sitten oon vaan lagaillu pikkuisessa asuntolakämpässäni ja vähän siellä sun täällä (ja kun piti lukea siihen tenttiin ja tehdä tutkielmaa!).

Pidemmittä puheitta päästäänkin ensimmäisen luukun pariin (julkaisen siis kaikki 7 putkeen). Ajattelin, että skottilaisessa hengessä voisin julkaista jotain skottilaista. Eka asia, joka tuli mieleen, kun näin Edinburghin kulttuuria huokuvat kadut, oli Harry Potter. Onhan skotlannissa yliopistoja, jotka ovat kuin Tylypahka, ja Rowling kirjoitti Viistasten kiveä Edinburghilaisessa kahvilassa (jossa myös kävin). Eli täntärätäntätää! Joulukuun eka luukku tarkoittaa taikuutta ja naurua~




Joulu on hyvä aloittaa älyvapaalla huumorilla etenkin, kun nurkan takana odottaa pino koulutöitä. Fml...




lauantai 22. joulukuuta 2012

22. joulukuuta

Parin päivän päästä on aatto! 8D Ja se tietää sitä, että joulukalenteri loppuu... 8< (Niin kuin muka olisin ollut erittäin aktiivinen tämän kanssa x'D)

Tiedän, että mun piti jakaa jotakin jouluista näin lähellä joulua, mutta... en vain voinut vastustaa tätä. Toiset saattavat vihata seuraavaa videota joko tunteita herättävien aiheiden takia tai sitten, että ovat vähän ahdasmielisiä (en tahdo pilkata ketään tällä! Ilmaisen vain mielipiteeni.)


Haters gonna hate! :3 Me gusta~ Tässä videossa on kaunis ja surullinen tarina, joten mielestäni kaikkien ennakkoluuloistenkin kannattaisi se katsoa. Editointikin on upeaa.