Näytetään tekstit, joissa on tunniste Games. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Games. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. joulukuuta 2015

Luukku 19 - Kalenteriluukuista on hyötyä!


Kun sanoin, että kalenteriluukkuihin kirjoitetuista lyhyistä teksteistä olis hyötyä, en olis koskaan arvannu kuinka oikeessa loppujen lopuks olen. Keksin luukun 17 pelitekstistä loistavan juonen pidemmälle originaalitekstille, josta vois tulla jonain päivänä kirja. Pelipojun kaveriksi keksin laittaa luukku randomin skeittaripojun. En viitsi paljoa täällä kertoa, mitä aion kirjoittaa, koska pelkään jälleen kerran ideanvarastajia. Jotkut ihmiset voivat olla noin ala-arvoisia, sitä ei käy kieltäminen.

Tässä kuitenkin pieni vinkki mihin se liittyy. Kauhupeliin siis, koska kauhupelimusiikkia. En ole etukäteen kuunnellut videon biisejä, mutta pienestä alkunäytteestä pystyn sanomaan, että melkoisen karmivaa musiikkia on. Älä siis kuuntele ennen nukkumaan menoa.


Luukku 18 - Merry frickin' Christmas


Nostalgian nimissä julkaisen "uudelleen" yhden vuoden 2011 kalenteriluukuista, joten tämän takia tulee toinen Kingdom Hearts -postaus. Tänään olin esiintymässä kuoron kanssa paikallisessa museossa, joten vähän väsyttää, enkä jaksa kirjoittaa pientä tekstipätkää. Enkä luultavasti tämän päivän luukkuunkaan. Siitä pitäisi tulla eräänlainen ihkutuspostaus.


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Luukku 16 - Is this real?


Have you ever heard of people with strange abilities? I bet you have heard of a man who can disappear or a little girl who talks to ghosts.  
My ability is different. 
I can enter a game.  
Sometimes I wonder if I should stop, once or twice I actually tied. I panicked. I was afraid. But the games called me and I wanted to play. I felt this great need and then I thought 'hell, I'm the only person on this fucking planet who can do it' so I did it. I embraced it, put the game on and suddenly, like every time for three years, I was part of the game.  
There's this one particular game I remember especially vividly. It was called a Silent Hill or whatsoever. It was only a demo but still horrifying, disturbing. The games usually were if you actually were a part of it. In this game, I walked down the corridors and for the second time in my life I wanted to quit. The first time had been when I discovered my powers.  
I felt suffocated, trapped. I was trapped in a loop. And I knew I couldn't get out of the game until I finished it. It was either Game Over or a victory, either way, I was more or less myself once I returned to reality. But after this particular game, I wasn't. Because who could be quite the same after walking through a game that had nothing familiarity to my own reality. That game was full of blood, misery and inhumanity. It was disgusting.  
But this is a power I have. And once I decide to be a game, I can't turn back.  
Fuck horror games, though. Once I'm finished this one, I'm never playing them again.

 

perjantai 4. joulukuuta 2015

Luukku 4 - Okay, Bro!


Tämän päivän luukkuun olisin voinut kirjoittaa coolin skeittaustarinan, mutta jotenkin vaan se ei sopinut yhtään tän päivän humoristiseen luukkuun. Enkä ala vieläkään kirjoittaa fanfictionia oikeista ihmisistä. Se ei sovi mun tyyliin. Jonain päivänä voisin kuitenkin selvittää kaiken skeittauksesta (ois niin cool osata itsekin) ja kirjoitaa jonkun kivan ficin, joka tapahtuu tämän harrastuksen ympärillä :3

Tänään katsotaan siis video Pewdsiltä, vaikka miehestä on monenlaista kommenttia kuultukin. Sitä ei kuitenkaan kukaan voi kieltää, etteikö miehen vanhemmat videot olisi äärettömän hauskoja. Ne ovat hyvää ajanvietettä ja kohottavat mielialaa hujauksessa. Tässä siis tänään Pewdiepien pelaama Skate 3 -peli.



He rolled past angrily yelling people, dodged couple of brats and jumped. He felt the air on his face, the weightlessness under his body. If he decided to spread his arms wide to his sides, he could almost believe he rose higher. The ground came under his board, hard, but with ease he kept his balance and kicked more pace. He felt awesome. "Alright!" he yelled, grinning widely from ear to ear and giving a finger to a middle-aged guy in a suit. Life was really awesome.

Mä... kirjoitin sen kuitenkin. Se olikin kivaa! Jonain päivänä voisin käyttää kaikkia tämän joulukalenterin hahmoja ja luoda niiden ympärille niitä yhdistävän tarina.
...Aika hemmetin hyvä idea, itseasiassa!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Luukku 1 - Sanctuary

"When are you going to stop?" her inner voice asked.
"Never," she whispered back. "Never."


Hiya, once again! Vuosi on jälleen kulunut ja on aika palata joulukalenterin ääreen. Äärimmäisten vaikeuksien jälkeen - olin unohtanut sekä sähköpostiosoitteen että salasanan - pääsin vihdoinkin tänne raapustamaan ensimmäistä luukkua. Suomeksi, englanniksi, kummaksikin? Kuka tietää. Tämän hetkinen suunnitelma olisi, että kirjoitan kummallakin kielellä, etenkin kun ajattelin kirjoittaa tuollaisia alun kaltaisia pätkiä. In other words, vuoden 2015 luukuista tulee tarinaluukkuja~ Kirjoitan pieniä tarinoita joka päivän videosta tai jotakin, jota video inspiroi. Tai sitten voi olla, ettei video liity juuri mitenkään päivän tekstiin. 

Aloittakaamme. 

Sora sat on the beach, too near the waves yet still too far to feel them enough. His mind wandered around, seeing faces from the past, present, future... He wanted to see those faces in the future but every day the situation started to became more and more desperate. He had always had hope, he had always been the positive one, telling everyone it was okay. But now, he wanted to go little closer to the Ocean and feel free. Maybe that way the faith, the Ocean, would carry him to his friends.  
Riku, Kairi. 
He closed his eyes, felt the little drops wet his face. The moon above gave company for him, the little Ocean drops and the tears he hadn't even noticed to have started to fall down from his tired eyes.  
Tomorrow he'd smile again. Tonight he wanted to be the one to be smiled to.  
He never saw them smile.

Oon viime aikoina ollut hyvin addiktoitunut Kingdom Heartsista. Niin ku, tosi tosi addiktoitunut. En ala nyt selittää sen tarkemmin pelien juonta, koska siinä menisi ikuisuus, mutta voisin mainita pari lempihahmoa, kuten Soran ja Roxasin. Ehdottomia lemppareita. Peli, joka saa mut nauramaan, itkemään ja innostumaan yhä uudelleen on ehdottomasti onnistunut. Vaikka vihaankin KH:n tekijöitä siitä, mitä Roxasille tapahtui. En puhu siitä enempää, vieläkin sattuu ;___;


maanantai 8. joulukuuta 2014

Luukku 3: Kauniita unia, kauhukuvia


Kolmas kerta toden sanoo.

Kuten myös peleissä, kun on kyse minusta.

Tämän päivän aiheena on pelit! Etenkin PC pelit. Taisin vahingossa koukuttua eri tietokonepeleihin nyt, kun pleikkariakaan ei ole lähellä (huoh, kaipaan sitä, että sai vain heittää aivot narikkaan, istua telkkarin ääreen moneksi tunniksi putkeen ja vain hakata ohjainta). Viime yönä pelasin "vahingossa" Harry Potter ja Azkabanin vankia viiteen saakka aamulla (hups), ja nytkin sormet syyhyäisi pelin ääreen, mutta ei! Täytyy tehdä se tutkielma, jonka DL on huomenna. Kyllä, minä vain vähän huilaan kirjoittaessani joulukalenteria. Nothing more. Vain pieni tauko (köhköh).

Tämän päivän luukku ei kuitenkaan ole taas Harry Potterista. I already had my Potter time. Tämän päivän luukku on sen sijaan pelistä, jota mulla ei ole, mutta joka pelottaa jo valmiiksi, eli Amnesiasta. Nauran niin paljon videoita, joita Amnesian pelaajat ovat ladanneet youtubeen xD Siksipä tulee heti toinen huumoriluukku lähes tulkoon perään. Tietysti, jos olet heikkohermoinen, ei kannata katsoa edes tätä huumoripainotteista videota. Kyllä tässäkin karvat nousee pystyyn. Ainakin mulla.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

2. joulukuuta

Aika loistava joulufiilis tänään! 8D Koska joka päivä täytyy kertoa turhat kuulumiset niin tänään kävin ostoksilla (wao...) Eniten tässä yllätti näin pitkän eristyksen jälkeen, että nythän on jo joulukuu ja kaikissa kaupoissa on älyttömästi joulukamaa ja joululaulut soi joka putiikissa. Ensinnäkin se, että aika on mennyt näin nopeasti, on joko kauheaa tai sitten vain hyvä asia. En ymmärrä mihin se on mennyt, koska vasta äskenhän oli syyskuu! (Tiedän... olen ollut liian kauan poissa sivistyksen parista XD)

Toisessa kalenteriluukussa onkin tänään jonkinlainen joululaulu feat. Kingdom Hearts. Syyttäkää Roosaa ideasta :''D Mutta biisi on oikeastaan aika hyvä, joten tänä jouluna kulutetaankin tätä. (Tavoite: kuuntele biisiä  ainakin kolme kertaa päivässä jouluaattoon saakka! Otatko haasteen vastaan? >3)





maanantai 26. joulukuuta 2011

FFXIII

Joulu tuli ja meni (tai no, ainakin mein äitin mielestä vielä on joulu, mutta ota siitä sitten selvää) ja erittäin paksusti voidaan... Juu, älä käsitä tota mitenkään väärin, paksusti voidaan vaan, koska suklaata sun muuta jouluruokaa on tullut syötyä ehdottomasti liikaa! Mutta joulukalenteri tuli tänävuonna päätökseen ja ensivuonna meinaan sitten taas pitää sellaista. Kieli tänä vuonna oli valitettavasti englanti, koska aloin alunperinkin pitämään blogia englanniksi kielitaitoani harjoittaakseni. Ja sitten huomasin ettei se suomen kielikään kovin hyvin luonaa, joten nyt ollaan taas tässä. =) Ja jotta tähän tekstiin tulisi jotain tolkkua, pistän jotain järkevää aihetta kehiin~

En väitä tätä mitenkään järkeväksikään, mutta onhan tämäkin jotain x'D Tuli tässä joulutunnelmissa ja pelihuumassa piirrettyä tällainen kuva. Sen pitäisi esittää Hope Esthemeä Final Fantasy XIII'stä. Niin kuin tuolla aikaisemmissa tekseissäkin jo mainitsin niin, rakastuin ihan täysin Hopeen. <3 Vaikka tällä hetkellä Hope onkin ärsyttävä valittaja, joka näkee itsensä dramaattisena uhrina, niin jotenkin vaan ihastuin siihen. :S Noh, kuulemma pitemmälle peliä pelatessa, pojasta pitäisi tulla edes vähän siedettävämpi. Tai ainakin mitä näin yhdestä FFXIII 2 -trailerista, niin Hope on aika siisti aikuisena. :D Pistän sen tuohon alapuolelle. Katsominen omalla vastuulla!




Wehee~ He's hot ;) Tiedän ettei ketään kiinnosta, mutta vieläkin mietityttää pitäisikö pitää tätä blogia suomeksi vai englanniksi.. periaatteessa suomeksi pystyy kertomaan asiat helpommin, mutta sitten taas periaatteessa englanti on kansainvälisempi kieli. Saattaisi vaikka vahingossa löytyä lukijoita muualtakin maailmasta. Ja sen lisäksi ongelmana on aihe. No, aika hyvinhän tämä on painottunut animeen ja mangaan, mutta samaan aikaan tulee tänne jaettua musiikkia ja piirustuksia, sun muuta. Mutta ehkä siitä ei sitten pitäisi ottaa sen isompaa päänvaivaa ja jatkaa vaan kirjoittamista siitä mistä tykkää eniten. :D

Mutta nyt dramaattisempiin uutisiin! Tsuna cossiin hankittu kravaatti on HUKASSA! D: Eikä tällä hetkellä olinpaikasta ole tietoakaan... Eikä mistään tunnu löytyvän hyvän väristä ja kokoista villaliiviä päälle... sekä nämä hiukset! Haluan kasvattaa niitä vanhojen tansseja varten, mutta samaan aikaan haluaisin taas leikata ne lyhyemmiksi, että saisin muotoiltua omista hiuksistani Tsunahiukset. Jos kasvatan, täytyy hankkia jostain peruukki. :// Jep, hankala maailma. 

perjantai 23. joulukuuta 2011

December 23rd

Just like yesterday I told about my FF 13 obsession, today I'm going to put a little video of FF. I fell in love with Hope and his looks and with Vanille they are kinda cute~ So that's why I'm sharing this cosplay video of them. Those people look amazing in their customes. Oh, and I'm hopeless with those battle scenes x'D I just don't get it how to fight well. Lol! But I'll survive. 


Tomorrow is christmas eve! :D Finally we can open our presents and then be like *O* Wooo~ Haha. But my advent calendar is almost finished... ;( I wanted to continue this. But maybe next year too! Now I'm going to update this blog normally and with normal talks and so on. And if I find something amazing, I'm going to share it with you. ^^ So it's not over yet, this is only begining.