7. joulukuuta

Olen tunnollinen joulukalenterin pitäjä ja kirjoitan seitsemännen luukun seitsemännen päivän aikana. :3 Olen pystynyt olemaan erossa jopa tänään ficistä ja keskittynyt jopa piparien leipomiseen (jotka on, of course, k-pop -aiheisia). Siksipä tämän päivän luukussa on joululaulu~

Tämä Last Christmasin cover on yhdeltä korealaiselta lempibändiltäni, SHINeelta. Tätä on tullut kuunneltua tämä joulu ja vähän viime joulunakin, unohtamatta viime kesää xD Eihän sitä nyt voi kääntää niinkin loistavaa biisiä, joka on vielä SHINeelta, pois. On sääntö, että SHINeen joulubiisit on pakko kuunnella, oli sitten kevät, kesä, syksy tai talvi.

4. & 5. joulukuuta

Mulla on jopa puolustuspuhe! En muistanut eilen avata teille joulukalenterin luukkua, koska silmäni oli vangittuna erääseen maailman mahtavimpaan original ficciin nimeltään Evenfall (ensimmäinen osa In the Company of Shadows -sarjaa). Kirjassa on sellaiset about 1400 sivua, joten lukeminen ei hetkessä lopu. Mutta tämä sivumäärä ei ole ainoa syy! Kirja on kirjoitettu loistavan vangitsevalla tavalla, joka saa nauramaan, itkemään, huutamaan, kuolemaan, kiihott-- köh köh, juu siis niin. Ymmärsitte pointin? Joka tapauksessa, en pysty olemaan hetkeäkään erossa kirjasta. Nyt mennään jossain sivulla 900, joten ei enää niin paljoa jäljellä. Kirja on aiheuttanut mussa sellaiset tunnekuohut, etten ole ollut noin viikkoon ihan henkisesti vakaa. Luin kaiken lisäksi vähän paljastuksia seuraavasta osasta ja kaikki varoittavat, kuinka se kirja tappaa henkisesti entistä enemmän ja saa itkemään... En tiedä olenko valmis, mutta tiedän, etten voi vain jättää lukematta seuraavaa osaa, kun pääparin tarina on niin auki ja, suoraan sanottuna, hyvin usein tulehtunut. Eikä asiaa helpota yhtään kummankin itsepäiset luonteet, 10-vuoden ikäero sekä työkumppaneina olo (toinen on palkkamurhaaja-agentti ja toinen agentti).

Suoraan sanottuna parin päivän lukuputken jälkeen en osaa ajatella mitään rakentavaa kalenteriluukkua, joka EI LIITTYISI KYSEISEEN KIRJAAN! Se on siis täysin mahdotonta. Mutta youtubessa ei ole minkäänlaista videota liittyen sarjaan (luulen), joten totesin tänään kaverilla käydessäni löytäneeni loistavan kappaleen kuvailemaan tunteitani. Sanoista nyt en niinkään sanoisi, mutta epätoivoinen ja surumielinen ilmapiiri on sitä, missä olen rypenyt pari viimeistä päivää (okei, olen aina välillä nauranut itseni kippuraan ja nauttinut kuumista seks-- niin, juu. Oh fuck it!)

Eli neljännen ja viidennen päivän kalenteri (koska en jaksa nyt henkiseltä kuolemaltani miettiä kahta eri luukkua) on k-poppia. Melko uusi kappale, kuuluisa poikabändi, surullinen sävel, sanoituksetkin mitä luultavammin sydäntä särkevät, kaunis jouluhenkinen video... Eli kaikkea, mikä sopii sekä vuoden aikaan, nykyhetkeen, ihmissuhteisiin, tunnetiloihin etc. (Hakekaa nenäliinat valmiiksi, ihmiset!) Tässä se nyt on: EXOn Miracles in December.

Ps. Rukoillaan kaikki, että saatte huomenna ajoissa kalenteripäivityksen. Toivo elää, että selviän tulevasta unettomasta yöstä sekä tuskallisesta ficistä hengissä. 

...En tosiaan tiedä pystynkö lukemaan sen toisen osan...

Nostalgia

Jösses, että olen taas onnistunut... puoli vuotta siitä, kun viimeksi päivitin blogia! Hmm hmm, surkea bloggaaja meillä täällä.

Tämän päivän otsikolla on ihan merkitystäkin. Ja kyllä, tällä postauksella on aihe. Tällä kertää se on nostalgia. Tuli hirveän nostalginen olo, kun kävin läpi vanhoja bloggauksia viime joululta ja katselin vanhoja suosikkeja youtubesta. Kaikki on muuttunut sitten ihan hirveästi! En ole enää se sama tyyppi, joka olin silloin. Millainen edes olin silloin? Hullu, hukassa itseni kanssa, anime lover 4ever, cossaaja... mitä siis olen nyt? Hullu, hukassa itseni kanssa, k-pop lover 4ever... Ei siis kovin paremmaksi ole tilanne muuttunut xD

Mutta jotenkin surullista ajatella, kuinka ihmiset muuttuu näin lyhyessä ajassa. Kaikki, mikä silloin kiinnosti, tuntuu nyt niin kaukaiselta ja oudolta. Ihan niin kuin se vaihe elämästä olisi ollut pelkkää unta. Tänään tosiaan tuli tosi nostalginen olo, kuten jo mainitsinkin, joka tarkoittaa sitä, että kyllä se kaikki tapahtui kerran. Välillä tulee hirveän haikea olo ja kaipaan sitä entistä minääni, joka silloin olin. Tarkoitan sitä minää, joka katseli päivät pitkät animea ja luki läpi kaikki kliseisimmätkin yaoi-mangat. Ai niin, ja joka odotti innoissaan päästäkseen cossaamaan ja joka jopa näki vaivaa asujen eteen. Heti, kun löytyi uusia asioita, joista tuli tärkeämpiä, unohtui vanhat ilon aiheet. Viimeinen kerta, kun cossasin, oli Desucon Frostbitessa. Suunnittelin asun, jota en saanutkaan koskaan valmiiksi. Odotin hauskaa viikonloppua, mutta kaikki hohto olikin kadonnut. Ei se ollut enää samanlaista. Kaverikin oli jo löytänyt uudet fandomit, jotka eivät liittyneet animeen, joten ei ollut edes mitään yhteistä puhuttavaa tai tekemistä niin kuin oli ollut Traconissa. (Hurjia paljastuksia, katsotaan millaiset tunnevyöryt saan niskaani, jos kyseinen henkilö sattuisi jostain kumman syystä lukemaan taas tätä blogia.) Mutta totuus on totuus, ihmiset kasvaa erilleen ja muuttuvat.

Keventääkseni vähän tätä pitkää selostusta, pistän kuvan entisestä obsessiostani:

Siinähän se pikku-Ed makoilee... unohdettuna

Ja sitten nopea tiivistelmä nykyisestä pakkomielteestä:

SHINee <3

K-POP!!! Siinähän se yksinkertaisuudessaan. Ja etenkin yllä oleva bändi, SHINee. Löysin bändin kaverieni kautta viime tammikuussa. Olinhan jo tietänyt heistä ja yleisesti k-popista pitkään, mutta totaalinen läpimurto tapahtui vasta, kun he saivat minut katsomaan SHINeen Hello Babyn. Huomasin, kuinka hauska ja keveä k-popin maaima pystyikään olemaan. Sain nauraa ilmat pihalle keuhkoistani katsoessani kaikki mahdolliset televisio-ohjelmat ja haastattelut. Sain itkeä silmät päästäni kuunnellessani musiikkia ja lukiessani käännöksiä sanoituksille. Sain kokea niin paljon erilaisia tunnepurkauksia rakastuessani laulajiin ja julkkiksiin, katsoessani draamoja, etsiessäni uusia bändejä, blogatessani tumblrissa eri fandomien kuvia. Minusta tuli Shawol, MVP, Exotic ja BaNa kerta heitolla. Vain yksi ohjelma ja bändi muutti koko elämän näin täysin! Ihan uskomaton ajatus, mutta totta. Ei siitä sitten ollut enää paluuta entiseen. Manga alkoi myös pikkuhiljaa unohtua, kuten myös kerran niin tärkeä editointi ja nyt en tee niistä enää mitään. Eilen luin pitkästä aikaa yhden lempimangani uudestaan ja pidin siitä edelleen. Mutta se on silti kaikki menneisyydessä. Nyt olen niin täysin k-popin julmassa ja kauniissa maailmassa, etten mahda asialle enää mitään.

Sain muuten k-popin kautta uusia mahtavia ystäviäkin! Sellaisia, joita mulla ei ole koskaan ennen ollut. Nimittäin oikeita IRL -kavereita, joilla on samat mielenkiinnonkohteet. Siis mitä ihmettä? Onko sellainen mahdollista? Mutta kyllä vaan on. Joku tykkää k-popista, kuten minä, joten ihkutan sitä kuin mikäkin teinityttö kaiket päivät koulussa ja vapaa-ajalla. Ihan uusi kokemus, mutta rakastan sitä. Löysin myös uusia puolia itsestäni, mutta myös huonojakin, joita yritän nyt korjata takaisin entiselleen, koska en pidä niistä.

K-pop teki myös yhden toisen asian mahdolliseksi: unelmoinnin. Aloin unelmoida tosissaan Koreaan muutosta, ja näyttää siltä, että ensi kesänä saattaisi olla muutto edessä. :) Au pairiksi olisi tarkoitus hakea. Enkä ole toteuttamassa tätä unelmaa yksin, vaan kaverini, josta on tullut tässä lyhyessä ajassa varmasti paras kaverini, suunnittelee aivan samaa. Joten ei tarvitsisi olla aivan yksin vieraassa maassa. Opettelen jo täysillä kieltäkin.

Mutta vielä sitä ennen on edessä kirjoitukset... Niin, syksyllä se alkaa. Nyt on jo luettu vaikka kuinka ja paljon englantia ja sitten pitäisikin pian siirtyä matikkaan. Mutta kaikki aikanaan. Tätytyy muistaa myös pitää hieman lomaa :D Jotenkin olen hirveän innoissani koko Korea aiheesta! Kunpa vain kaikki toimisi niin kuin on suunniteltu eikä kaikki menisi loppujen lopuksi pieleen...

Vaikka kaikki tuntuu niin selvältä, niin ei se silti sitä ole. Jotenkin kaikki silti ahdistaa vaikka elämästä tulikin miellyttävämpää. En tiedä... kun kaikki vaan pikku hiljaa on lähtenyt menneisyydessä luotani niin herää kysymys, onko mun elämässä oikeestaan mitään pysyvää. Jospa nämäkin kaverit, jotka sain, vain katoavat? Entä, jos unohdan Korean ihan kuin unohdin Japanin? Näin epävakaa ihminen kun olen... Mutta pitäisi vaan antaa virran viedä ja nauttia joka hetkestä :) Olen sen verran peruuttamattomasti rakastunut SHINeen Onewiin (joka on kerrankin oikea henkilö, eikä mangan fiktiivinen hahmo!), että on outoa kuvitella, että vain unohtaisin kaiken. En ole puoleen vuoteen mistään muusta puhunutkaan kuin Lee Jinkinstä! Tosin, puhuin mangasta/animesta monta vuotta ja silti vaihdoin sen näin helposti Koreaan... Mutta ehkä se auttaisi asiaa, että kyseessä on oikeat ihmiset ja oikea elämä? Kerrankin jotain, joka on olemassa ja joka ei jää vain haaveiluasteelle.

Jotenkin tämä video vain lämmitti sydäntä ja paljon. Siinä käsketään uskoa unelmiinsa. Haluan tosiaan uskoa niihin, mutta kaikki on silti niin epävarmaa. Koreaan muutto olisi nimittäin ihan älyttömän suuri muutos, joka vaikuttaisi monen ihmisen elämään, eikä vain mun omaani! Koska perhe jäisi maapallon toiselle puolelle ja siellä toisella puolella odottaa minua aivan uusi ja vieras kulttuuri, erilaiset ihmiset, erilaiset ihanteet, vieras kieli, josta osaan vain muutaman yksinkertaisen ilmauksen... Mihin sitä ihminen ryhtyykään yrittäessään olla onnellinen, kun voisi sitä olla lähempänäkin. Ehkä sitä vain vaatii jotain muutosta, kun on asunut koko elämänsä pikkukaupungissa. Haluaa nähdä maailmaa ja tuntea kuuluvansa johonkin. Sellaiset tunteet on hienoja, mutta onko ne pysyviä. Ei kuitenkaan kannata siltikään jäädä kotiin murehtimaan asiaa vaan kannattaa lähteä vielä, kun on nuori ja vapaa. Vanhana sitten onkin jo myöhäistä toteuttaa itseään.