Sata täynnä! Sadas postaus! Blogi on nyt kolmisen vuotta vanha ja viimein sadas postaus. :D Melko hyvin joulukalenteripainotteiselta blogilta.
I'm very sorry jne, koska en eilen avannut kalenteriluukkua. Tänään on siis tuplapostaus, tuplasti enemmän kivaa, eikös? That's what I'm trying to tell ya all...
En tee kovin kummoista teemaa neljännentoista päivän postaukselle, vaikka kuinka olisi sadas postaus. Panostan tämän päivän oikeaan postaukseen enemmän. Mutta neljästoista ja sadas viesti on omistettu kokonaan joululle ja Hurtsille.
Hurts, bändi, kaksikko, jota ihailen ja joiden musiikkia rakastan. Laulajan ääni, sävel, sanoitukset, kaikki uppoavat muhun kuin häkä. Sanoituksissa on usein surullinen tarina, mutta jostain syystä suuria tunteita ja surua sisältävät tekstit ovat muuutenkin tehneet minuun suuremman vaikutuksen kuin onnelliset ja romanttiset. Tragedia. That's what I want. Tällä kertaa mennään kuitenkin jouluisiin tunnelmiin Hurtsin parissa.
Tänään kävin katsomassa erään spesiaalin ihmisen kanssa elokuvan, siksi luukkukin kertoo kyseisestä elokuvasta. Kyseessä on siis myös Inceptionin ohjanneen Christopher Nolanin elokuva, Interstellar.
Kokemuksena voin sanoa, että elokuva oli vaikuttava tehosteiden ja musiikkien kohdalla. Myös juoni oli mielenkiintoinen, joskin tieteelliset sepustukset menivät välillä tällaiselta maallikolta vähän ohi. No, niin käy usein scifissä. Elokuva sai mut kuitenkin myös itkemään (se johtuu musiikeista! Musa menee suoraan mun sydämeen.. tai, no, oikeesti johonkin tunteitasäätelevään juttuun aivoissa, mut sehän on vähemmän romattisen kuulosta) ja nauramaan. Voisinko siis suositella leffaa muille? Kyllä. Hieno se oli. Avaruus itsessään on niin käsittämätön ajatus, jotenkin on vaikea tajuta, että olemme oikeasti osa jotakin paljon suurempaa. Olemme jonkun lähestulkoon täysin tuntemattoman armoilla. Siksi en mieti sitä usein, mutta tällaisten leffojen jälkeen tuntee vain itsensä jotenkin niin äärettömän pieneksi ja mitättömäksi. Mikä tarkoitus ihmisellä on tässä elämässä? Synnyttiinkö me maapallolle vain chillailemaan ilman sen suurempaa tarkoitusta? Siis oikeasti, mitä hittoa ihmisellä on loppujen lopuksi valtaa äärettömässä maailmankaikkeudessa, etenkin kun jo luonnonvoimat vievät hetkessä miljoonia ihmishenkiä ja tuhoavat muutamassa minuutissa sen, mitä ihmiset rakensivat vuosia. Ihminen syntyy hetkessä, kuolee hetkessä ja unohtuu sitäkin nopeammin.
Miksi ihmeessä ihminen on luotu näinkin viisaaksi, ajattelevaksi ja tuntevaksi olennoksi, jos yksilön elämällä ei ole mitään muuta merkitystä kuin elää elämä läpi ja se siitä?
Meni syvälliseksi, mutta näitä ajatuksia elokuva herätti. Jotenkin hyvin ahdistavia ajatuksia, siksi en mieti niitä kovin usein. Oon joskus tosi utelias ihminen ja haluaisin näihinkin vastaukset, mutta tiedän, etten koskaan niitä tule saamaan. Pitäisi vaan jatkaa elämää ja sitten lopulta jonain päivänä kuolla ja kadota ihmisten muistoista. Ne ihmiset, jotka elävät kanssani nyt, muistavat minut, mutta entä sitten, kun hekin kuolevat? Eihän musta jää mitään muistoa ihmishistoriaan. Mä vain elin, tein jotain, kuolin, that's it. Tykkään ajatella, että ihminen syntyisi uudelleen. Tietoisuus pysyisi samana, mutta ruumis olisi eri. En tarkoita nyt mitään siirtyviä sieluja vaan tieteellisessä mielessä tietoisuutta. Eikö olisikin vähän outoa, jos jokaiselle ihmiselle syntyisi yksi oma tietoisuus? Miksei sama tietoisuus voisi muotoutua uudestaan. Toisin sanoen "minä" näkisin jälleen kaiken omin silmin, samoin silmin, mutta eri ruumiista. En muistaisi mitään edellisestä elämästäni, mutta olisin jälleen elossa, unelmoisin, opiskelisin, rakastuisin jne. Kaikki tapahtuisi tälle minulle, joka olen nyt, mutta eri ajassa, eri ympäristössä, eri ruumiissa, mutta tietoisuus olisi sama. Mä näkisin taas, kuolema ei tarkoittaisikaan sitä, että kaikki menee pimeäksi ja se siitä.
Miten päädyin taas näin syvälliseen, etenkin kun kukaan ei välttämättä edes tajua mitään tuosta selityksestä. Sitä on vaikeaa selittää sanoin, mutta päässäni kyllä ymmärrän sen ja se tuntuu loogiselta. Ehkä kaukaa haetulta joistakin, mutta mahdottomalta? Onko loppujen lopuksi mikään mahdotonta?
Mutta takaisin pääaiheeseen eli Interstellariin. Tässä elokuvan trailer. Itse elokuvan katsominen omalla vastuulla, koska se näemmä aiheuttaa melkoisen syvällistä mielentilaa. (Näin btw, joskus haluaisin olla tosi fiksu tiedemies, jotta voisin ottaa selvää asioista, tutkia tätä teoriaa, mutta ei mun aivot riitä. Hyvä kun ne riittää tähän kirjallisuustieteeseen. Mä olen vain utelias, mutta äo ei riitä.)
En voi kehua olevani kovin hyvä ihminen, vaikka Pottermoren lajitteluhattu mut puuskupuhiin laittoikin. Olen hyvin usein itsekäs ja välinpitämätön, mutta joskus tunnen syyllisyyttä ohittaessani kodittoman ihmisen tai vanhuksen, joka selkeästi tarvitsisi apua. Siksi pysähdynkin välillä auttamaan etenkin vanhoja ihmisiä ja lapsia, mutta en kodittomia, jotka kerjäävät kadunvarsilla. Ehkä se johtuu epäluuloista ja ohjeista, joita monet antavat. "Ei kannata kiinnittää huomiota kerjäläisiin. Voit tulla ryöstetyksi." tai "Viinaan ne rahat kuitenkin menevät". Ehkä niissä on perää, ehkä ei. Kuka tietää. Jonkun elämä saattaa oikeasti olla kiinni niistä parista kolikosta, jotka eivät tee minulla paljoa muutosta.
Siksi haluaisin joskus osallistua kampanjaan, jossa jaetaan ruokaa köyhille ja kodittomille. Yhdessä ficissäkin jaettiin ruokaa jouluaattona. Monet nettikuuluisuudet jakavat ruokaa kiitospäivänä. Haluaisin itsekin tehdä niin, mutta olen vähän pelkuri ja epäröijä. Yksin en haluaisi hommaan ryhtyä, mutta ketä pyytää mukaan ja kuinka edetä? Voin tosin lohduttautua sillä, että aina on keräykset, joissa kerätään rahaa ties kenelle apua tarvitseville. Ehkä voisin uhrata ne pari ropostani joulupatoihin tänä vuonna, vaikka köyhä opiskelija olenkin. En sentään ole ihan niin köyhä, että joutuisin nälkää näkemään niiden muutaman lahjoitetun euron vuoksi.
Tämän päivän video onkin juuri kyseisestä aiheesta. Nigahiga jakaa kiitospäivänä kodittomille ruokaa... ninjaksi pukeutuneena ja jäämättä kiinni.
Mutta tänään olen ajoissa! Tämähän menee paremmin kuin parina viime vuotena.
Tämän päivän luukku kertoo velvollisuuksista. Nyt kun on muuttanut omilleen kauas pois kotoa, tulee sen mukana liikaa aikuisten velvollisuuksia, kuten koko kämpän siivoaminen yksin, ruuanlaitto, tiskaus, laskujen maksaminen, pyykinpesu ja opiskelu. Ja mäkin asun kaiken lisäksi asuntolassa enkä käy vielä töissä, mutta sekin aika tulee koittamaan mitä luultavimmin ensi vuonna. Ehkä hankin oman vuokrakämpän, kuka tietää, ehkä asun yhä asuntolassa, mutta vain eri asuntolassa. Opiskelijakämppä vois olla aika jees. Sitten täytyisi viimeistään hankkia niitä töitä, koska ei raha riitä loputtomiin ja pitäisi olla vastuussa omasta elämästään täysin. Ynh. Jo tässä vaiheessa on monta kertaa miettinyt, että olispa joku muu tekemässä kaikki likaset työt mun puolesta, mutta eeei. Yksin niistäkin on selvittävä.
Lapsena ja teininä oli niin helppoa, kun sai vain keskittyä pelkästään siihen opiskeluun (jos siihenkään) ja äiti teki ruuan, siivosi muun kämpän niin, että itselle jäi joskus vastuulle vain oma huone (joskus kyllä pakotettiin auttamaan) ja jos kävi joku vahinko, esim maidot lensi pitkin lattioita, oli joku auttamassa siivouksessa. Nyt, tee itse. Tulee heti mieleen se ihana hetki, kun unohdin vahingossa banaanit kaappin ja olihan ne tietenkin mädäntyneet siellä. Siitä seurasi hirveän hajun lisäksi hyllyjen putsaus banaanin nesteistä, jotka olivat myös pehmittäneet viereisen puuropaketin niin pahasti mössöksi, että se oli tarttunut hyllyyn kiinni ja meni sitten rikki levittäen hiutaleita kaikkialle. Yksin asumisen ilot <3
Siksipä tämän päivän luukun videosta löytyy Chonnyn Teenage vs Adul life. Aika pimeetä huumoria se sisältää, mutta viesti meni perille x)
Kerrankin liikaa ideoita. Riittää siis huomisellekin aihetta, ellen keksi jotain entistä parempaa. (Ai niin, ja otsikko aukeaa vasta kun katsoo crack!videon)
Mutta koska nyt on erittäin kevyt ja vapautunut olo, tästä luukusta tulee tuplavideo ja kevyttä Merlin-meinikiä. Tentti on ohi, tutkielma valmis, koulu... noh, ensi viikoksi pitää tehdä yhdestä romaanista analyysi ja kirjoittaa ruotsin aine, mutta näin muuten I'm so done! :D Tiedän, että muutamana muunakin vuonna (?) olen laittanut joulukalenteriin jotakin Merlinistä, mutta kuka sille mahtaa mitään, että Merthur ja muuteskin Merlin <3 Rupeen taas fanitytöksi (ja mä olen melkein 20? Jeah, right!)
Mun aivot on jotenkin turrat, joten en jaksa tehdä tämän päivän kalenteriluukusta kovinkaan vakavaa. Sitä paitsi parin viime päivän luukut on ollut aika vakavia ja sisältörikkaita. Nyt aion vain sanoa teille, että nauttikaa ja naurakaa. Nähdään huomenna!
Ja koska toista videota blogger ei suostunut löytämään niin tässä~
Kirjallisuustieteen opiskelija tässä, hei! Olen tänään pulassa aiheiden kanssa, mutta kas vain! Muistin rakkaan oppiaineeni ja siitä tuskallisen tutkielmani, jonka tein tässä hetki sitten. Tutkielmassani tulkitsin Poen Korppi-runoa Jan Alberin viiden lukustrategian avulla. En rupea selostamaan tänne mitään tieteellistä tekstiä, se olis meinaan tosi tylsä kalenteriluukku, vaikka tulkinta olikin mielenkiintoista. Sen sijaan videosta paljastuu kyseinen runo englanniksi ja ihan valmiiksi luettuna (sekä kirjoitettuna, jos ei pysy lukijan perässä). Netistä löytyy myös helposti googlen kautta kyseinen runo suomeksi. Voinkin suositella wikiarkiston käännöstä vuonna 1992 ilmestyneen kokoelman sijaan. Paljon parempi.
Köh köh, innostuin. Eli siis, tästä lähtee Korppi. Hieno runo minusta, ja kannattaa ehdottomasti kuunnella ajatuksella.
Kahdeksas ja viimein luukku tänään lähtee tästä. Sain tutkielman tehtyä (jee!), mutta vielä pitäis tehdä siitä joku tiivistelmä. Yeah, right. Just ku luulee päässeensä jostain tehtävästä eroon niin eikus työnnetään toinen nenän eteen. Sitten olis vielä se tentti. Ja tämän päivän luukku liittyykin etäisesti, mutta silti hyvin läheisesti siihen. Kyseessä on antiikin kirjatentti, joten pistetään vähän antiikin Kreikan meininkiä pystyyn.
Jos jäi epäselväksi niin Icarus, suomeksi Ikaros, liittyy kreikkalaiseen mytologiaan. Tässä suora lainaus wikipediasta, koska olen itse liian laiska kirjoittaakseni kaikkea uusiksi tai selittääkseni omin sanoin.
Ikaros (muinaiskreikaksiἼκαρος) oli kreikkalaisessa mytologiassaDaidaloksen poika. Hänen isänsä oli suunnitellut labyrintin kuningas Minokselle, mutta joutunut sinne itse kuninkaan vangitsemana sen jälkeen, kun Theseus oli surmannut sinne suljetun Minotauroksen. Yrittääkseen paeta vankilastaan Daidalos suunnitteli sekä itselleen ja pojalleen parin siipiä, jotka oli valmistettu vahasta ja sulista. Ikaroksen valmistautuessa lähtemään lennolle isä varoitti tätä lentämästä liian lähelle aurinkoa, koska vaha voisi sulaa siivistä, tai liian lähellä merta, koska kosteus voisi irrottaa sulat, mutta Ikaros unohti isänsä varoitukset lumoutuessaan lentämisestä. Hän kohosi yhä ylemmäs, kunnes jouduttuaan liian lähelle aurinkoa siivissä ollut vaha suli, ja Ikaros putosi mereen ja hukkui. Meri tunnetaan hänen mukaansa Ikarianmerenä.
Here we go. Ikaroksen tarina on vielä jopa ihan mielenkiintoista, mutta sitten, kun pitäisi perehtyä kirjallisuuden puoleen. Hyvä luoja. Kaunokirjalliset tekstit, jotka tenttiin kuuluvat, ovat vielä mielenkiintoisia jo ihan niiden iän ja kansainvälisen arvostuksen vuoksi, mutta teoriakirjat nyt on aina melko puuduttavaa luettavaa. Kirjassa on yhteensä yli 500 sivua ja mitä minä olen lukenut? 60. Koska tentti on? Ylihuomenna. Selviänkö? En. Mutta onneksi on aina uusinta.
