"Never," she whispered back. "Never."
Hiya, once again! Vuosi on jälleen kulunut ja on aika palata joulukalenterin ääreen. Äärimmäisten vaikeuksien jälkeen - olin unohtanut sekä sähköpostiosoitteen että salasanan - pääsin vihdoinkin tänne raapustamaan ensimmäistä luukkua. Suomeksi, englanniksi, kummaksikin? Kuka tietää. Tämän hetkinen suunnitelma olisi, että kirjoitan kummallakin kielellä, etenkin kun ajattelin kirjoittaa tuollaisia alun kaltaisia pätkiä. In other words, vuoden 2015 luukuista tulee tarinaluukkuja~ Kirjoitan pieniä tarinoita joka päivän videosta tai jotakin, jota video inspiroi. Tai sitten voi olla, ettei video liity juuri mitenkään päivän tekstiin.
Aloittakaamme.
Sora sat on the beach, too near the waves yet still too far to feel them enough. His mind wandered around, seeing faces from the past, present, future... He wanted to see those faces in the future but every day the situation started to became more and more desperate. He had always had hope, he had always been the positive one, telling everyone it was okay. But now, he wanted to go little closer to the Ocean and feel free. Maybe that way the faith, the Ocean, would carry him to his friends.
Riku, Kairi.
He closed his eyes, felt the little drops wet his face. The moon above gave company for him, the little Ocean drops and the tears he hadn't even noticed to have started to fall down from his tired eyes.
Tomorrow he'd smile again. Tonight he wanted to be the one to be smiled to.
He never saw them smile.
Oon viime aikoina ollut hyvin addiktoitunut Kingdom Heartsista. Niin ku, tosi tosi addiktoitunut. En ala nyt selittää sen tarkemmin pelien juonta, koska siinä menisi ikuisuus, mutta voisin mainita pari lempihahmoa, kuten Soran ja Roxasin. Ehdottomia lemppareita. Peli, joka saa mut nauramaan, itkemään ja innostumaan yhä uudelleen on ehdottomasti onnistunut. Vaikka vihaankin KH:n tekijöitä siitä, mitä Roxasille tapahtui. En puhu siitä enempää, vieläkin sattuu ;___;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti