Joulukuu taas vierähti ohi nopeammin kuin olisin uskonut, eikä tämä kalenteri ollut tänäkään vuonna niin laadukas kuin olisin sen halunnut olevan. Ensi vuonna siis uusiksi! Ehkä olen siiheksi oppinut kikan jos parikin kirjoittamisesta.
Pidemmittä puheitta: toivottavasti saitte kivoja lahoja tai ainakin lämmintä joulumieltä sekä hyvää ruokaa. :3 Ja koska jokainen joulu tarvitsee nostalgiaa (ja huumoria), jaan kaikkien kanssa oman nostalgisen joulumuistoni lapsuudesta. Muistan, kun tätä kuunneltiin tosi vanhalta kasetilta (sillon cd-soittimet ei ollu kovin yleisiä) äidin, isän ja kahden isosiskon kanssa, ja sillon tää oli hauskin juttu ikinä. Nykyäänkin se aiheuttaa naurua, vaikkei ihan samalla mitalla kuin silloin alle kouluikäisenä. Ihana nostalgia tästä tulee, joten jos teilläkin on samoja joulumuistoja niin tervetuloa vain jakamaan toivottavasti ihanat muistot :)
Ps. Kannattaa kuunnella kuulokkeiden kanssa. Jotkut kohdat kuuluu tosi huonosti.
Puhukaamme tänään saduista. Ennen vanhaa saduthan kirjoitettiin opetuksiksi lapsille ja aikuisille, kuten myös pelotteluksi. Esimerksi Lumikki ei kuollut myrkkyomenaan vaan yksinkertaisesti tukehtui omenan siemeneen. Sadun opetuksena voisi pitää sitä, ettei saa avata ovia vieraille tai edes ottaa mitään vierailta ihmisiltä, olivat he sitten vaikka kuinka suloisia vanhuksia.
Entäpä sitten Liisa ihmemaassa? Satuhan kertoo tytöstä, joka seuraa pupua alas kaninkolosta ja saapuu maahan, jossa on kutistavia juomia, kasvattavia sieniä, puhuvia toukkia ja hulluja hatuntekijöitä. Satu kuitenkin eroaa muista perinteisistä, vanhoista saduista siten, ettei siinä tuntunut olevan opetusta. Ainakaan minä en sellaista löytänyt enkä keksinyt. Tarina on paremminkin pakokeino lapsille jokapäiväisistä velvollisuuksista, tapa seikkailla ja antaa mielikuvituksen viedä. Satu on raaka, mutta kaunis. Sen hullut piirteet ovat jotakin, joka antaa aihetta epäillä, olisiko satu hyväksytty lastensaduksi nykyajan kriteerien mukaan. Ehkäpä juuri siksi pidän sadusta, koska se ei tunne rajoja.
Vanhat sadut voittavat uudistetut ja "uudistetut" versiot rehellisyydessä. Olen huomannut, että esimerkiksi nykyajan Disney-leffoissa hahmot ovat jotenkin väkinäisiä, yli-innokkaita ja luonteiden ääripäitä. Satukirjoissa taas on aina onnellinen loppu eikä kenellekään muulle kuin pahikselle käy huonosti. Hyvästä ja pahasta annetaan hyvin mustavalkoinen kuva. Myönnän, myös vanhoissa saduissa on tämä puoli. Mutta hyvästä voi silti tulla paha. Normaalista pojasta ahne diktaattori. Vanhat sadut eivät kaunistele asioita vaan näyttävät ne, miten ne todellisuudessa ovat. Kuinka huonosta käytöksestä saa rangaistuksen, joka vetää vertoja kauhuelokuvien tappokohtauksiin.
Tämän päivän luukussa en aio kuitenkaan näyttää tällaista kohtausta, vaan se sisältää musiikkia Alice in Wonderland -elokuvasta.
Seuraavan parin päivän luukut ovat melko lyhyitä. Syynä tähän on se, että koneeni sitten hajosi niin, ettei netti toimi enää. Olihan se odotettavissakin. Pari päivää sitten löysin siitä pari haittaohjelmaa, joista toinen ei ottanut kadotakseen. Siksipä kirjoitan nytkin kännykälläja kaikki mahdollinen muokkaus yms on aikaste vaikeeta.
yritän päättää kovalla aivotyöskentelyllä tuplaluukun aihetta. Ekaks mua ottaa päähän yks opettaja, mutta olen fiksu ja jätän sen vain maininnaksi. Toiseksi oon kattonu siskontytön perään, mutten tiedä, millä videolla kertoisin päivästäni... kunnes sain idean, juuri äsken!
Tämä on Disney-luukku. Esittelen siis yhden lempi leffoistani. Here we go :3
Ei ole mitään mahtavampaa kokemusta kuin live konsertti. Ja mikä parasta, live konsertti kirkossa, joululauluja hevilaulajan voimakkaalla äänellä. Kyseessähän on siis Jarkko Aholan joulukonsertti.
Se oli voimakasta tulkintaa. Ihan vilunväreet kulkivat ihoa pitkin korkeissa nuoteissa ja kyyneleet tulivat silmään joululaulujen kauniiden tekstien vuoksi. Sen lisäksi se äänen vahvuus (mainitsinko sen jo?), vau, oli aivan omaa luokkaansa. En voi muuta sanoa kuin ehdoton kymppi esityksestä.
Ahola osasi käyttää ääntään ammattimaisesti vaihtaen oktaavia lennosta ja voimistaen ja hiljentäen ääntään juuri oikeissa kohdissa saaden aikaan parhaimman vaikutuksen. Unohtumaton konsertti, on pakko sanoa. Menen ehdottomasti uudestaan, jos tilaisuus tulee.
Olen muuttumassa laiskaksi ja unohtelevaksi. Ja tämä kaikki heti, kun tulin lomille kotiin. Ehkä se on se stressin purkautuminen tai se fiilis, että vihdoin voi vaan rentoutua ja olla. Ei sosialisointia. Ei koulutöitä. Ei tiskaamista, luuttuamista ja ruoanlaittoa (mitenkä oli? Tänään tiskasin, huomena siivotaan ja ylihuomenna tehdään ruoat!)
Olen vähän tyhmänä näiden luukkujen kanssa. Granissa oli vaikka kuinka paljon ideoita, mutta sitten tuli aivofloppi (what the hell is that?) ja nyt jurrailen tylsissä/lyhyissä jutuissa. Halusin tehdä tämän vuotisesta joulukalenterista laadukkaan, mutta sekin meni sitten loppua kohden mönkään.
Olen kuitenkin yllättävä tapaus ja vedin tämän päivän aiheen hatusta! (Ahaha, että oon hauska~ -__-) Tähän väliin voisinkin ihastella vähän näyttelijöitä ja etenkin koomikoita. On se kyllä taito osata improvisoida yleisön edessä ja suorissa lähetyksissä. Siinä tarvitaan hyvää tilannetajua sekä näyttelijän lahjoja. Niitä on melko monella suomalaisella näyttelijällä, mikä näkyy lukuisissa viihdeohjelmissa, joita Suomessa suolletaan. Esimerkiksi vaikkapa Vino show ja Vedetään hatusta. Mun mielestäni ne on paljon parempaa viihdettä kuin esim. tosi-TV -ohjelmat. Monet on heittänyt kuraa mun niskaan tän takia, mutta BB for example on täyttä kuraa, ala-arvoista viihdettä ja katsojien tyhmänä pitämistä. En tajua, mitä hauskaa siinä on, että toiset tekee itsestään täysiä pellejä koko kansan edessä vain saadakseen "julkisuutta" ja rahaa. En kuitenkaan ala vaahdota tästä aiheesta enempää tai olen täällä vielä huomenna. Tähän väliin laitetaankin vähän komediaa~
Eilen oli joulujuhla, joka tarkoitti myös sitä, että esiinnyin yhdessä muun kuoron kanssa esittäen musikaaleista tuttuja lauluja. En voi sanoa muuta kuin, että se oli ihan hemmetin hauskaa! Laulaminen on yksi niistä taidemuodoista, joista nautin täysillä nolostumatta. Se on jotenkin ihanan vapauttavaa~ En kuitenkaan haaveile mistään laulajan urasta tai mitään. Showbisness ei ole mun juttuni. Tykkään olla vain tavallinen tallaaja tai sitten tulla kuuluisaksi kirjailijana.
Tämän päivän luukusta löytyykin musikaalinumero, mutta ei ihan mikään tavallinen musikaali vaan Glee-versiona. Ja "Singing in the Rain" oli mukana myös meidän esityksessämme ;)
No, näin, koska nyt on vähän kiire viimeisten koulujuttujen kanssa. Kirjaa, josta pitäisi kirjoittaa analyysi, olen lukunut alle 100 sivua ja siinä on lähes 400 sivua. Analyysi olisi pitänyt olla valmis tänään. Eli on kiire.
Olen katsellut viime aikoina yöllä (niin, että olen sitten päivät väsynyt, enkä jaksa opiskella) Avatar, the last airbenderiä uudestaan. On se vieläkin vaan loistava. Parantuneen englannin ansiosta tajuan sentään vitsit paljon paremmin. Mutta hahmot, ne on vasta jotain Avatarissa.
Kertoisin enemmänkin, mutta koska olen laiska opiskelija ja olen jättänyt kaiken taas viime tippaan, kiirehdin kirjan ääreen. Tässä soundtrack for ya all. I'm sorry for this shitty update.
Kuudestoista luukku kertoo opiskelusta ja sen tärkeydestä. Koska aina välillä se tuntuu unohtuvan multakin. Ehkäpä tämä on vain muistutusteksti mulle itelleni.
Miksi opiskelu on tärkeää?
Sanon nyt monia kliseitä tässä, mutta ne ovat totta. Sen olen tajunnut vasta näin aikuisiällä ja kiroan sitä, etten silloin lukiossa opiskellut esim. ruotsia paremmin tai päntännyt kovemmin niihin äikän kirjoituksiin. Vasta nyt sen todellakin tajuaa, että kuinka tärkeitä kaikki arvosanat ovat tulevaisuuden opintoja ja uraa ajatellen. Silloin sen ymmärsi, mutta ei ymmärtänyt sen todellista merkitystä. Nyt, kun on kansanopistolla puurtanut otsahiessä, että osaisi edes vähän ruotsia ja läpäisisi tulevan puhekokeen (dear lord), ymmärtää todella, että ei ne turhaan siellä yläasteella ja lukiossa ole opettamassa eikä ne turhaan anna läksyjä (joita ei sitten tyhmyyksissään koskaan tehnyt).
Eli todellakin jokainen arvosana, läksy, koe, whatever on tärkeä oman tulevaisuutensa kannalta. Jos haluaa vaikka lukea suomen kieltä niin kuin mä haluaisin, äikän täytyisi olla huippuluokkaa, kuten muidenkin pakollisten. Niistä saa pisteitä, jotka voivat olla ratkaisevia sisäänpääsyssä. Sitten se, kuinka paljon panostaa esim. lukion tunneilla vaikuttaa siihen, miten pärjää seuraavassa opiskelupaikassa luennoilla. Voin sanoa, ettei yliopistotason virkamiesruotsi ole helppoa nähnytkään. Joten opiskelkaa! Älkääkä jättäkö kaikkea viime tippaan niin kuin mä teen. Se vain merkkaa sitä, että tulee yötöitä, sitten väsyttää ja kaikki kasaantuu päälle (myös stressi), koska ne on pakko saada joskus valmiiksi, jos haluaa edetä elämässään.
Mitä kannattaa opiskella?
Jälleen kliseitä. Valitkaa sellainen ala, joka kiinnostaa teitä itseänne. Älkää sellaista, joka kiinnostaa vaikkapa isukkia tai josta saa rahaa, mutta et nauti itse alasta yhtään. Nope, bad choice. Koska sä todellakin saatat tehdä sitä työtä koko loppu elämäs ja jos se kyrpii jo heti alusta alkaen. Tsssh. Mutta! Sen mä sanon, että vaikka työn mukavuus ja miellyttävyys on tärkeitä seikkoja, ei tienaamistakaan kannata unohtaa. Sehän on kuitenkin pääasiassa työn merkitys: tienata elanto. Eli jos on ihan paska palkka niin ei ole kovin hyvät elinolot. Siis kaksi tärkeää seikkaa opiskelupaikkaa valittaessa: omat mieltymykset sekä kannattavuus (tähän liittyy palkan lisäksi myös se, kuinka hyvin alalla tulee olemaan työllisyyttä tulevaisuudessa).
Missä opiskella?
Riippuu nyt vähän lukijan iästä ja aiemmasta opiskelutaustasta sekä kunnianhimosta tietenkin. Jos olet pääsemässä persukoulusta, eikä mikään tietty ala oikein kiinnosta tai haluat tähdä korkeammalle, hyväpalkkaiselle alalle, tie on lukio. Jos tiedät jo, mitä haluat, etkä välitä opiskelusta, amis is your place. Lukion/amiksen jälkeen vaihtoehtona on ammattikorkea, josta voit valmistua nopeammin ammattiin kuin yliopistosta. Kaikki riippuu nyt omista tulevaisuuden suunnitelmista, haaveista sekä siitä kunnianhimosta. Jotkut tähtäävät korkeammalle, jotkut haluavat päästä helpommalla suoraan työelämään. Päätös on sinun. Mutta kannattaa miettiä jo pitkälle tulevaisuuteen, kun teet sitä päätöstä. Aina voi kouluttautua uudelleen, mutta sehän tarkoittaa koulunpenkkiin palaamista. Tiedän, että näin nuorena on vaikea tietää, mitä haluaa. En mäkään ole varma. Mutta ei kannata alottaa jotakin vain jotain muuta miellyttääkseen. (Tämähän on vain mun mielipide).
Vähän kevyempi näkökulma opiskeluun. Tältä musta tuntuu tällä hetkellä, kun viedään viimistä kouluviikkoa (joka on yhtä tuskaa).
Viidestoista päivä. Sehän tarkoittaa sitä, että enää 9 päivää jouluun! Oh god mihin tää aika on mennyt?
Tämän päivän luukusta ilmestyykin lisää Potteria! Koska olen niin into Potter nowadays, etten voi itselleni mitään. Kertoisin muuten vähän yleisemmin tuvista, mutta veikkaan, että kaikki tietää, ja ne voi lukea tuosta ylhäällä olevasta kuvasta. Jei.
Siksipä kerron, mihin tupaan minä kuulun ja miksi. Eli alunperin kuuluin puuskupuhiin, noihin ystävällisiin veikkoihin, joita myös heikkoina pidetään. Mutta eihän se ole totta. Myös puuskupuheista, kuten monien muidenkin tupien jäsenistä, on tullut kuuluisuuksia. Mutta nyt tapahtui jotain. Tein Pottermoren testin uudestaan, kuten myös pari melkoisen luotettavan oloista nettitestiä, joissa paneudutaan enemmän ihmisen persoonallisuuteen, ja musta tulikin korpinkynsi. How did it happen? Nice question. En tunne itseäni kovinkaan viisaaksi, mutta sitäkin uteliaammaksi kyllä. Janoan sellaista tietoa, josta olen kiinnostunut, ja otan aiheesta yleensä kaiken irti, jonka vain saa. Ehkä se tekee musta viisaimman tuvan jäsenen? Tykkään myös lukea ja kirjoittaa, enkä vihaa opiskeluakaan. Tunnen paremminkin syyllisyyttä, jos en opiskele tarpeeksi. Kuten nyt. Köh.
Jos mietitään väreissä, tykkään olla korpinkynsi paljon mieluummin kuin puuskupuh, koska puuskisten keltainen ja musta muistuttaa vaan ampiaista. Muuten loisto tupa, mutta korppareitten sininen ja pronssi kuulostaa paljon hienommalta ja arvokkaammalta. Sellasta kehtais käyttää esim kaulahuivin ja villasukkien värinä. Mutta tämä tästä, ei ollut kovin kiinnostava luukku tänään. Ainakin pääsin avautumaan (ihkuttamaan) Potterista lisää. (Hei, olen Heidi 19 vee, teini-iän ohittanut, mutta silti into Potter so damn hard I can't stop.)
Sata täynnä! Sadas postaus! Blogi on nyt kolmisen vuotta vanha ja viimein sadas postaus. :D Melko hyvin joulukalenteripainotteiselta blogilta.
I'm very sorry jne, koska en eilen avannut kalenteriluukkua. Tänään on siis tuplapostaus, tuplasti enemmän kivaa, eikös? That's what I'm trying to tell ya all...
En tee kovin kummoista teemaa neljännentoista päivän postaukselle, vaikka kuinka olisi sadas postaus. Panostan tämän päivän oikeaan postaukseen enemmän. Mutta neljästoista ja sadas viesti on omistettu kokonaan joululle ja Hurtsille.
Hurts, bändi, kaksikko, jota ihailen ja joiden musiikkia rakastan. Laulajan ääni, sävel, sanoitukset, kaikki uppoavat muhun kuin häkä. Sanoituksissa on usein surullinen tarina, mutta jostain syystä suuria tunteita ja surua sisältävät tekstit ovat muuutenkin tehneet minuun suuremman vaikutuksen kuin onnelliset ja romanttiset. Tragedia. That's what I want. Tällä kertaa mennään kuitenkin jouluisiin tunnelmiin Hurtsin parissa.
Tänään kävin katsomassa erään spesiaalin ihmisen kanssa elokuvan, siksi luukkukin kertoo kyseisestä elokuvasta. Kyseessä on siis myös Inceptionin ohjanneen Christopher Nolanin elokuva, Interstellar.
Kokemuksena voin sanoa, että elokuva oli vaikuttava tehosteiden ja musiikkien kohdalla. Myös juoni oli mielenkiintoinen, joskin tieteelliset sepustukset menivät välillä tällaiselta maallikolta vähän ohi. No, niin käy usein scifissä. Elokuva sai mut kuitenkin myös itkemään (se johtuu musiikeista! Musa menee suoraan mun sydämeen.. tai, no, oikeesti johonkin tunteitasäätelevään juttuun aivoissa, mut sehän on vähemmän romattisen kuulosta) ja nauramaan. Voisinko siis suositella leffaa muille? Kyllä. Hieno se oli. Avaruus itsessään on niin käsittämätön ajatus, jotenkin on vaikea tajuta, että olemme oikeasti osa jotakin paljon suurempaa. Olemme jonkun lähestulkoon täysin tuntemattoman armoilla. Siksi en mieti sitä usein, mutta tällaisten leffojen jälkeen tuntee vain itsensä jotenkin niin äärettömän pieneksi ja mitättömäksi. Mikä tarkoitus ihmisellä on tässä elämässä? Synnyttiinkö me maapallolle vain chillailemaan ilman sen suurempaa tarkoitusta? Siis oikeasti, mitä hittoa ihmisellä on loppujen lopuksi valtaa äärettömässä maailmankaikkeudessa, etenkin kun jo luonnonvoimat vievät hetkessä miljoonia ihmishenkiä ja tuhoavat muutamassa minuutissa sen, mitä ihmiset rakensivat vuosia. Ihminen syntyy hetkessä, kuolee hetkessä ja unohtuu sitäkin nopeammin.
Miksi ihmeessä ihminen on luotu näinkin viisaaksi, ajattelevaksi ja tuntevaksi olennoksi, jos yksilön elämällä ei ole mitään muuta merkitystä kuin elää elämä läpi ja se siitä?
Meni syvälliseksi, mutta näitä ajatuksia elokuva herätti. Jotenkin hyvin ahdistavia ajatuksia, siksi en mieti niitä kovin usein. Oon joskus tosi utelias ihminen ja haluaisin näihinkin vastaukset, mutta tiedän, etten koskaan niitä tule saamaan. Pitäisi vaan jatkaa elämää ja sitten lopulta jonain päivänä kuolla ja kadota ihmisten muistoista. Ne ihmiset, jotka elävät kanssani nyt, muistavat minut, mutta entä sitten, kun hekin kuolevat? Eihän musta jää mitään muistoa ihmishistoriaan. Mä vain elin, tein jotain, kuolin, that's it. Tykkään ajatella, että ihminen syntyisi uudelleen. Tietoisuus pysyisi samana, mutta ruumis olisi eri. En tarkoita nyt mitään siirtyviä sieluja vaan tieteellisessä mielessä tietoisuutta. Eikö olisikin vähän outoa, jos jokaiselle ihmiselle syntyisi yksi oma tietoisuus? Miksei sama tietoisuus voisi muotoutua uudestaan. Toisin sanoen "minä" näkisin jälleen kaiken omin silmin, samoin silmin, mutta eri ruumiista. En muistaisi mitään edellisestä elämästäni, mutta olisin jälleen elossa, unelmoisin, opiskelisin, rakastuisin jne. Kaikki tapahtuisi tälle minulle, joka olen nyt, mutta eri ajassa, eri ympäristössä, eri ruumiissa, mutta tietoisuus olisi sama. Mä näkisin taas, kuolema ei tarkoittaisikaan sitä, että kaikki menee pimeäksi ja se siitä.
Miten päädyin taas näin syvälliseen, etenkin kun kukaan ei välttämättä edes tajua mitään tuosta selityksestä. Sitä on vaikeaa selittää sanoin, mutta päässäni kyllä ymmärrän sen ja se tuntuu loogiselta. Ehkä kaukaa haetulta joistakin, mutta mahdottomalta? Onko loppujen lopuksi mikään mahdotonta?
Mutta takaisin pääaiheeseen eli Interstellariin. Tässä elokuvan trailer. Itse elokuvan katsominen omalla vastuulla, koska se näemmä aiheuttaa melkoisen syvällistä mielentilaa. (Näin btw, joskus haluaisin olla tosi fiksu tiedemies, jotta voisin ottaa selvää asioista, tutkia tätä teoriaa, mutta ei mun aivot riitä. Hyvä kun ne riittää tähän kirjallisuustieteeseen. Mä olen vain utelias, mutta äo ei riitä.)
En voi kehua olevani kovin hyvä ihminen, vaikka Pottermoren lajitteluhattu mut puuskupuhiin laittoikin. Olen hyvin usein itsekäs ja välinpitämätön, mutta joskus tunnen syyllisyyttä ohittaessani kodittoman ihmisen tai vanhuksen, joka selkeästi tarvitsisi apua. Siksi pysähdynkin välillä auttamaan etenkin vanhoja ihmisiä ja lapsia, mutta en kodittomia, jotka kerjäävät kadunvarsilla. Ehkä se johtuu epäluuloista ja ohjeista, joita monet antavat. "Ei kannata kiinnittää huomiota kerjäläisiin. Voit tulla ryöstetyksi." tai "Viinaan ne rahat kuitenkin menevät". Ehkä niissä on perää, ehkä ei. Kuka tietää. Jonkun elämä saattaa oikeasti olla kiinni niistä parista kolikosta, jotka eivät tee minulla paljoa muutosta.
Siksi haluaisin joskus osallistua kampanjaan, jossa jaetaan ruokaa köyhille ja kodittomille. Yhdessä ficissäkin jaettiin ruokaa jouluaattona. Monet nettikuuluisuudet jakavat ruokaa kiitospäivänä. Haluaisin itsekin tehdä niin, mutta olen vähän pelkuri ja epäröijä. Yksin en haluaisi hommaan ryhtyä, mutta ketä pyytää mukaan ja kuinka edetä? Voin tosin lohduttautua sillä, että aina on keräykset, joissa kerätään rahaa ties kenelle apua tarvitseville. Ehkä voisin uhrata ne pari ropostani joulupatoihin tänä vuonna, vaikka köyhä opiskelija olenkin. En sentään ole ihan niin köyhä, että joutuisin nälkää näkemään niiden muutaman lahjoitetun euron vuoksi.
Tämän päivän video onkin juuri kyseisestä aiheesta. Nigahiga jakaa kiitospäivänä kodittomille ruokaa... ninjaksi pukeutuneena ja jäämättä kiinni.
Mutta tänään olen ajoissa! Tämähän menee paremmin kuin parina viime vuotena.
Tämän päivän luukku kertoo velvollisuuksista. Nyt kun on muuttanut omilleen kauas pois kotoa, tulee sen mukana liikaa aikuisten velvollisuuksia, kuten koko kämpän siivoaminen yksin, ruuanlaitto, tiskaus, laskujen maksaminen, pyykinpesu ja opiskelu. Ja mäkin asun kaiken lisäksi asuntolassa enkä käy vielä töissä, mutta sekin aika tulee koittamaan mitä luultavimmin ensi vuonna. Ehkä hankin oman vuokrakämpän, kuka tietää, ehkä asun yhä asuntolassa, mutta vain eri asuntolassa. Opiskelijakämppä vois olla aika jees. Sitten täytyisi viimeistään hankkia niitä töitä, koska ei raha riitä loputtomiin ja pitäisi olla vastuussa omasta elämästään täysin. Ynh. Jo tässä vaiheessa on monta kertaa miettinyt, että olispa joku muu tekemässä kaikki likaset työt mun puolesta, mutta eeei. Yksin niistäkin on selvittävä.
Lapsena ja teininä oli niin helppoa, kun sai vain keskittyä pelkästään siihen opiskeluun (jos siihenkään) ja äiti teki ruuan, siivosi muun kämpän niin, että itselle jäi joskus vastuulle vain oma huone (joskus kyllä pakotettiin auttamaan) ja jos kävi joku vahinko, esim maidot lensi pitkin lattioita, oli joku auttamassa siivouksessa. Nyt, tee itse. Tulee heti mieleen se ihana hetki, kun unohdin vahingossa banaanit kaappin ja olihan ne tietenkin mädäntyneet siellä. Siitä seurasi hirveän hajun lisäksi hyllyjen putsaus banaanin nesteistä, jotka olivat myös pehmittäneet viereisen puuropaketin niin pahasti mössöksi, että se oli tarttunut hyllyyn kiinni ja meni sitten rikki levittäen hiutaleita kaikkialle. Yksin asumisen ilot <3
Siksipä tämän päivän luukun videosta löytyy Chonnyn Teenage vs Adul life. Aika pimeetä huumoria se sisältää, mutta viesti meni perille x)
Kerrankin liikaa ideoita. Riittää siis huomisellekin aihetta, ellen keksi jotain entistä parempaa. (Ai niin, ja otsikko aukeaa vasta kun katsoo crack!videon)
Mutta koska nyt on erittäin kevyt ja vapautunut olo, tästä luukusta tulee tuplavideo ja kevyttä Merlin-meinikiä. Tentti on ohi, tutkielma valmis, koulu... noh, ensi viikoksi pitää tehdä yhdestä romaanista analyysi ja kirjoittaa ruotsin aine, mutta näin muuten I'm so done! :D Tiedän, että muutamana muunakin vuonna (?) olen laittanut joulukalenteriin jotakin Merlinistä, mutta kuka sille mahtaa mitään, että Merthur ja muuteskin Merlin <3 Rupeen taas fanitytöksi (ja mä olen melkein 20? Jeah, right!)
Mun aivot on jotenkin turrat, joten en jaksa tehdä tämän päivän kalenteriluukusta kovinkaan vakavaa. Sitä paitsi parin viime päivän luukut on ollut aika vakavia ja sisältörikkaita. Nyt aion vain sanoa teille, että nauttikaa ja naurakaa. Nähdään huomenna!
Ja koska toista videota blogger ei suostunut löytämään niin tässä~
Kirjallisuustieteen opiskelija tässä, hei! Olen tänään pulassa aiheiden kanssa, mutta kas vain! Muistin rakkaan oppiaineeni ja siitä tuskallisen tutkielmani, jonka tein tässä hetki sitten. Tutkielmassani tulkitsin Poen Korppi-runoa Jan Alberin viiden lukustrategian avulla. En rupea selostamaan tänne mitään tieteellistä tekstiä, se olis meinaan tosi tylsä kalenteriluukku, vaikka tulkinta olikin mielenkiintoista. Sen sijaan videosta paljastuu kyseinen runo englanniksi ja ihan valmiiksi luettuna (sekä kirjoitettuna, jos ei pysy lukijan perässä). Netistä löytyy myös helposti googlen kautta kyseinen runo suomeksi. Voinkin suositella wikiarkiston käännöstä vuonna 1992 ilmestyneen kokoelman sijaan. Paljon parempi.
Köh köh, innostuin. Eli siis, tästä lähtee Korppi. Hieno runo minusta, ja kannattaa ehdottomasti kuunnella ajatuksella.
Kahdeksas ja viimein luukku tänään lähtee tästä. Sain tutkielman tehtyä (jee!), mutta vielä pitäis tehdä siitä joku tiivistelmä. Yeah, right. Just ku luulee päässeensä jostain tehtävästä eroon niin eikus työnnetään toinen nenän eteen. Sitten olis vielä se tentti. Ja tämän päivän luukku liittyykin etäisesti, mutta silti hyvin läheisesti siihen. Kyseessä on antiikin kirjatentti, joten pistetään vähän antiikin Kreikan meininkiä pystyyn.
Jos jäi epäselväksi niin Icarus, suomeksi Ikaros, liittyy kreikkalaiseen mytologiaan. Tässä suora lainaus wikipediasta, koska olen itse liian laiska kirjoittaakseni kaikkea uusiksi tai selittääkseni omin sanoin.
Ikaros (muinaiskreikaksiἼκαρος) oli kreikkalaisessa mytologiassaDaidaloksen poika. Hänen isänsä oli suunnitellut labyrintin kuningas Minokselle, mutta joutunut sinne itse kuninkaan vangitsemana sen jälkeen, kun Theseus oli surmannut sinne suljetun Minotauroksen. Yrittääkseen paeta vankilastaan Daidalos suunnitteli sekä itselleen ja pojalleen parin siipiä, jotka oli valmistettu vahasta ja sulista. Ikaroksen valmistautuessa lähtemään lennolle isä varoitti tätä lentämästä liian lähelle aurinkoa, koska vaha voisi sulaa siivistä, tai liian lähellä merta, koska kosteus voisi irrottaa sulat, mutta Ikaros unohti isänsä varoitukset lumoutuessaan lentämisestä. Hän kohosi yhä ylemmäs, kunnes jouduttuaan liian lähelle aurinkoa siivissä ollut vaha suli, ja Ikaros putosi mereen ja hukkui. Meri tunnetaan hänen mukaansa Ikarianmerenä.
Here we go. Ikaroksen tarina on vielä jopa ihan mielenkiintoista, mutta sitten, kun pitäisi perehtyä kirjallisuuden puoleen. Hyvä luoja. Kaunokirjalliset tekstit, jotka tenttiin kuuluvat, ovat vielä mielenkiintoisia jo ihan niiden iän ja kansainvälisen arvostuksen vuoksi, mutta teoriakirjat nyt on aina melko puuduttavaa luettavaa. Kirjassa on yhteensä yli 500 sivua ja mitä minä olen lukenut? 60. Koska tentti on? Ylihuomenna. Selviänkö? En. Mutta onneksi on aina uusinta.
Seitsemäs päivä, seitsemäs... whatever. Seitsemäntenä päivänä puhumme originaaliteksteistä, koska olen yhä koukussa niihin ja kirjoittamiseen. Siksipä kirjoitankin itsekkäästä näkökulmasta (eikös se olekin blogin idea? Itsestään puhuminen) ja kerron projekteistani näin yleisesti. En tarkasti, koska olen vainoharhainen ja pelkään sitä, että joku vie ideani (niin kuin ne muka nyt niin hyviä olis).
Olen aloittanut ikuisuusprojektin tämän vuoden nanossa. En saanut sitä kuitenkaan läheskään valmiiksi, en edes puoleen väliin, mutta ideasta en luovu. Alkuperäinen idea oli sekoittaa Suomen muinaisuskoa ja itämaista kulttuuria sekä perhosia, kunnes perhoset muuttuivat muinaisuskon mukaan linnuiksi, kuolleiden ihmisten sieluiksi, ja pakkaan sekoitettiin myös itse paholainen aka Santtu. Alkuperäinen idea oli kirjoittaa kevyttä nuorten fantasiaseikkailua, kunnes tajunnanvirta sekoitti mukaan ihmisuhrauksen, maailmanlopun ja verimätön. Ei niin lapsiystävällistä. Aloitin jutun uudestaan, mutta en saanut päähenkilöstäni Tierasta mitään otetta. En ole vieläkään täysin varma, mikä Tiera on miehiään, en ole varma edes juonesta, maailmasta tai mistään muustakaan. Kokonaisuus on liian laaja. Siksipä aloitan suunnittelun lähestulkoon alusta. Mietin, millaisen maailman todella haluan. Pitäisikö muinaisuskon viittaukset ottaa kokonaan pois vai jättää itämaisuus välistä. Ehkä mukaan voisi sekoittaa vain pieniä piirteitä kansantaruista, mutta ei kaikkea, ja keksiä loput omasta päästä. Siinä on ikuisuusprojektini, jonka suunnittelua jatkan sitten joululomalla.
Sitten on olemassa myös kevyempi projekti Pyrystä ja Luukaksesta. Sitä kirjoitan aina silloin tällöin, kun kaipaan tyhjentäviä hetkiä. En kyllä tiedä, mihin olen tarinan kanssa menossa, mutta no jaa. Luukas on sen verran mielenkiintoinen hahmo, että haluan kirjoittaa hänestä. Toisin kuin ikuisuusprojektissani, tiedän täsmälleen, miten Luukas ja Pyry reagoivat mihinkin ja millaisia he näin muuten ovat. Siksi heistä on niin kiva kirjoittaa. Ja he ovat aika hemmetin omalaatuinen pari. Juts to let you know. Alan julkaista heidän tarinaansa finissä vähän myöhemmin.
Tämän päivän video ei kuitenkaan liity suoranaisesti kirjoittamiseen vaan alkuperäisyyteen kyllä. Tämä on siis lyhytfilmi sydämestä. Sillä on syvällinen merkitys, joten katsokaa se ajatuksella.
Ihan näin Suomen kunniaksi tästä luukusta löytyy joululaulu suomeksi. Mutta koska en voi koskaan mennä normien mukaan pitää tämänkin olla heviversio.
Kuutelin tänä vuonna poikkeuksellisesti joululauluja jo marraskuun puolella. Hankin jopa omat jouluvalot! On tainnut monen vuoden teiniangstimtoocoolforthisshit-vaihe mennä ohi. Tulee jotenkin lapsekas olo, että mitäs mä tässä yritän olla niin "aikuinen". Kuunnellaan joululauluja, intoillaan joulusta, kuunnellaan joulumusaa marraskuussa, hankitaan valoja ja toivotetaan hyvää joulua kaikille, jotka on liian myrtsejä. Kyllä, olen muuttunut. Vuodessa. Ihan hirveästi. On se elämänmuutos ihmeellinen juttu.
Kuitenkin, hieno ääni on laulajalla. Tykkään tästä tulkinnasta enemmän kuin niistä kaikista muista perinteisistä.
Mistä näitä ideoita tulee? Olen ihmeen kekseliäällä päällä. Ehkä se johtuu jatkuvasta stressistä?
Viidennestä luukusta kurkistaa viulisti Lindsey Stirling ja Roundtable Rival! Olkoon tämä päivä omistettu siis musiikille. Oon jotenkin aina halunnut soittaa viulua, mutta koskaan en ole joko saanut aikaiseksi, vanhemmat ei ole kannustanut, olen ollut laiska tai sitten vain ei oo ollut aikaa. Soitan sentään pianoa jotenkin. Hieman kehnosti, mutta voin silti ylpeästi sanoa, että soitan jotain instrumenttia ja laulan (etenkin nyt on hyvä sanoa, kun käyn koulun kuorossa kerran viikossa lauleskelemassa oikein kunnolla.)
Mutta tästä videosta. Lindseyn videot on muutenkin todella hienoja. Nyt mietin, että olisi ehkä pitänyt valita videoksi Elements, koska olisin saanut julistaa sen myötä kaikille pitäväni eniten elementtinä maasta ja sitten ilmasta. (Lol, tein sen kuitenkin.) Tässä videossa on kuitenkin kiva villinlännen henki ja taitavaa soitinten käsittelyä plus tanssia. Me gusta~
Pistetäänpä hieman vakavampaa meininkiä peliin. Menee jo liian kevyeksi koko joulukalenteri.
Tässä parin viime kuukauden aikana olen koukuttunut moneen asiaan ja yksi niistä on Teen Wolf. Ja kun sanon Teen Wolf, etenkin Stiles. Ja kun sanon Stiles, tarkoitan myös Dylan O'Brienia. Seuraava video on taitavasti editoitu, hieman synkeähkö, mutta ehdottomasti ilo silmille. Pakko myös mainita, että kulutin videossa ollutta biisiä tässä joku aika sitten 24/7, eli katsokaa edes biisin takia. :)
Teen Wolf: teinityttöjen unelma. Paidat lentää lihaksikkaiden miesten päältä. Eeppisiä taistelukohtauksia (hieman huvittavilla tehosteilla). Fiksuja ja rasittavia naisia. Pahiksia, jotka heräävät henkiin ja chillailevat pian ympäri kaupunkia kenenkään välittämättä asiasta, vaikka juuri edellisessä tuottarissa kyseinen pahis yritti murhata puolet kaupungista.
Annoinpas positiivisen kuvan! x) Hyvä sarja se on, jos mäkin koukutun. Suosittelen.
Tämän päivän aiheena on pelit! Etenkin PC pelit. Taisin vahingossa koukuttua eri tietokonepeleihin nyt, kun pleikkariakaan ei ole lähellä (huoh, kaipaan sitä, että sai vain heittää aivot narikkaan, istua telkkarin ääreen moneksi tunniksi putkeen ja vain hakata ohjainta). Viime yönä pelasin "vahingossa" Harry Potter ja Azkabanin vankia viiteen saakka aamulla (hups), ja nytkin sormet syyhyäisi pelin ääreen, mutta ei! Täytyy tehdä se tutkielma, jonka DL on huomenna. Kyllä, minä vain vähän huilaan kirjoittaessani joulukalenteria. Nothing more. Vain pieni tauko (köhköh).
Tämän päivän luukku ei kuitenkaan ole taas Harry Potterista. I already had my Potter time. Tämän päivän luukku on sen sijaan pelistä, jota mulla ei ole, mutta joka pelottaa jo valmiiksi, eli Amnesiasta. Nauran niin paljon videoita, joita Amnesian pelaajat ovat ladanneet youtubeen xD Siksipä tulee heti toinen huumoriluukku lähes tulkoon perään. Tietysti, jos olet heikkohermoinen, ei kannata katsoa edes tätä huumoripainotteista videota. Kyllä tässäkin karvat nousee pystyyn. Ainakin mulla.
Toinen luukku heti näin perään! Kahdeksan luukun keksiminen päivässä on aika suoritus, eikö? Mutta ei hätää, tämän vuoden sisällä olen kasvattanut melkoisesti mielikuvitustani ja parantanut kirjoitustaitojani (häpeän silmät päästäni viime vuoden kalenteriluukkuja, siis ne suorastaan huutaa sitä, että "MIKÄ SUOMEN KIELIOPPI?!")
Tästä saisi loistavan siirtymän päivän aiheeseen, mutta ei. En laita mitään kielioppiin tai nostalgiaan liittyvää. Tämän päivän luukusta löytyy sen sijaan soundtrack elokuvasta, johon tutustuin tässä pari kuukautta sitten. Kyse on siis The Maze Runnerista. Luen tällä hetkellä sarjan toista kirjaa. Koulujuttujen lukuvauhti on kirja parissa kuukaudessa. Jotenkin masentavaa, etenkin kun sarja on ihan hemmetin hyvä.
Nyt siis niille, jotka eivät tiedä, mistä sarjassa on kyse: Thomas herää eräänlaisesta laatikosta muistinsa menettäneenä, ja häntä vastassa on joukko nuoria poikia. Hän on joutunut Gladeen, jota ympäröi valtava labyrintti. Hyvin pian Thomas ymmärtää tuntevansa vetoa labyrinttia kohtaan ja haluaa juoksijaksi. Juoksijat ovat siis niitä, jotka lähtevät tutkimaan labyrinttia joka aamu ovien auetessa, ja palaavat juuri ennen kuin ne sulkeutuvat jälleen. Jos jää labyrinttiin vielä ovien sulkeuduttua, se tietää satavarmaa kuolemaa.
Se oli hieman tönkkö esittely, mutta pääidea on tuo. Suosittelen lukemaan. Juoni on paljon monimutkaisempi kuin annoin esittelyssä olettaa.
Siitä on vuosi. Mitä. Hittoa. Täällä. Tapahtuu. Vuosi? Taisi mennä uuden vuoden lupaus heti mönkään :'D Mutta koska rakastan joulukalenterin pitoa, tulin takaisin vuoden hiljaiselon jälkeen!
Tämä on JOULUKALENTERI 2014!
Heti alkuun täytyy pahoitella, että aloitan kalenterin vasta seitsemäntenä päivänä. Ensimmäiset neljä päivää vietin Skotlannissa (joka on aivan ihana maa, etenkin Edinburghiin rakastuin ensisilmäyksellä!) ja sitten oon vaan lagaillu pikkuisessa asuntolakämpässäni ja vähän siellä sun täällä (ja kun piti lukea siihen tenttiin ja tehdä tutkielmaa!).
Pidemmittä puheitta päästäänkin ensimmäisen luukun pariin (julkaisen siis kaikki 7 putkeen). Ajattelin, että skottilaisessa hengessä voisin julkaista jotain skottilaista. Eka asia, joka tuli mieleen, kun näin Edinburghin kulttuuria huokuvat kadut, oli Harry Potter. Onhan skotlannissa yliopistoja, jotka ovat kuin Tylypahka, ja Rowling kirjoitti Viistasten kiveä Edinburghilaisessa kahvilassa (jossa myös kävin). Eli täntärätäntätää! Joulukuun eka luukku tarkoittaa taikuutta ja naurua~
Joulu on hyvä aloittaa älyvapaalla huumorilla etenkin, kun nurkan takana odottaa pino koulutöitä. Fml...
